Valikko

Karttarekisteri uudistuu elokuun lopussa 

·

·

, , ,

Suunnistusliitto julkaisee uusitun Karttarekisteri-palvelun elokuun 21. päivä. Seuroja pyydetään sitä ennen varmistamaan, että karttavastaavan yhteystieto (sähköpostiosoite) on nykyisessä palvelussa oikein, koska sen pohjalta seuralle lähetetään kutsu liittyä uuteen Karttarekisteriin. 

Nykyisestä tietokannasta siirretään kaikki aikaisemmat tiedot uuteen palveluun, joten aikaisemmin raportoidut kartat sekä harjoituskieltoalueet tulevat näkymään, kun uusi Karttarekisteri avataan. Myös palvelun osoite säilyy jatkossa samana (www.karttarekisteri.fi). 

– Karttarekisteri on palvelu, joka on luotu 2000-luvun alkupuolella ja nykyisessä muodossaankin palvelu on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta, joten teknisten ratkaisujenkin näkökulmasta uudistus oli tehtävä viimeistään tässä vaiheessa, kertoo liiton tapahtuma- ja seurapäällikkö Timo Saarinen. 

Kyseessä on valtakunnallinen rekisteri, johon kerätään Suomessa valmistettujen suunnistuskarttojen tiedot. Lisäksi siellä näkyvät kilpailu- ja harjoituskiellossa olevat alueet. Karttarekisterin kautta seurat hakevat myös karttarahaa, joka on Suunnistusliiton osoittama tukimuoto karttojen valmistamiseen.  

Nykyisessä rekisterissä ovat Suomessa vuonna 2006 ja sen jälkeen valmistetut kartat sekä osa vanhemmista kartoista. Karttarekisteriin merkityillä tiedoilla seurat osoittavat myös kyseisen maastoalueen karttansa käyttöoikeuden ja kartoitusluvan. 

– Uusi Karttarekisteri on Suunnistusliiton tuottama, mutta sen luomisessa on hyödynnetty vahvasti suunnistuskentän osaajia teknisen toteutuksen mahdollistamiseksi, kiittelee Saarinen.

Seuroille järjestetään infotilaisuus (Teams) uudesta Karttarekisteristä tiistaina 15.9. klo 18.