Artikkelikuvassa Anni Salmela, kuvat: Timo Mikkola
Suomen nuoret jatkoivat Posiolla hiihtosuunnistuksen MM- ja EM-kisoissa reippaita esityksiä, ja saavuttivat sprintissä neljä mitalia.
Nuorten 20v naisten MM-sprintissä Anni Salmela otti pronssia 1.22 erolla Ruotsin Nelly Martensoniin. Johanna Naskali täydensi menestystä nelostilalla 13 sekuntia Salmelaa perässä.
– Alun tiukalla suunnistuspätkällä minun piti ottaa aika rauhallisesti, ja kisa sujuikin sitten ilman virheitä. Välillä hiihto tuntui vähän raskaalta, mutta yritin vaan pitää samaa vauhtia yllä, sillä arvasin kisan olevan tiukka. Mielestäni onnistuin hyvin myös reitinvalinnoissa, kertoi pronssimitalisti Anni Salmela.
Nuorten 20v miesten sarjassa Ruotsin Mattias Larsson otti MM-kullan, ja parhaana suomalaisena sijoittui Eero Sorsa viidenneksi 54 sekunnin erolla Larssoniin.
– Minulla oli ihan hyvä kisa, eikä siihen jäänyt paljoa parannettavaa. Jotain pientä säätöä vain oli parissa kohdassa, mutta hyvin se kulki, kuvaili Eero Sorsa.

Nuorten 17v tyttöjen sarjassa Sanni Korpi saavutti EM-hopeaa 43 sekunnin erolla Ruotsin Iris Bergkvistiin.
– Yritin lähteä tänään rauhassa kisaan liikkeelle, että pysyn siinä alussa riittävän hyvin kartalla. Sainkin heti ykkösellä kiinni eteen lähteneen virolaisen kiinni, joka oli tehnyt siihen alkuun virhettä. Sen jälkeen edettiin hyvää vauhtia tavallaan vuorovedoin, ja suunnistus sujui hyvin. Lopussa vähän meinasi jaloissa painaa, ja jotain pientä haparointia tuli, mutta kokonaisuutena se tuli hyvin loppuun asti. Ja viimeiseen jyrkkään loppusuoramäkeen löytyi vielä yksi vaihde lisää, kun koutsit kannustivat niin hyvin, iloitsi hopeamitalisti Sanni Korpi.

Nuorten 17v poikien sarjassa Tsekin Marek Lesak hiihtosuunnisti EM-kultaa. Suomen Veeti Viippola otti EM-hopeaa 18 sekunnin erolla voittajaan, ja Joakim Savinainen pronssia vain sekunnin Viippolaa hitaampana.
– Yksi lähes puolen minuutin virhe minulla tuli, mutta muuten se sujui hyvin. Tarkkaa suunnistusta siellä piti tehdä, ja suksikin kulki tänään hyvin, iloitsi hopeamitalisti Veeti Viippola.

– Alkuun oli tosi tiukkaa suunnistusta, ja se sujui minulla todella hyvin. Mutta puolivälissä ennen kartan kääntöä missasin yhden risteyksen, ja siinä hukkui 20-30 sekuntia. Mutta loppu kulki taas hyvin, kertoi pronssimitalisti Joakim Savinainen.
Nuorten EM-hiihtosuunnistukset Posiolla jatkuvat lauantaina keskimatkan kilpailulla.
Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten 20v MM-sprintti 21.3.2025, Posio
20v miehet: 1) Mattias Larsson Sweden SWE 14.43, 2) David Elleder CZE 15.18, 3) Lukass Silins LAT 15.20, 4) Corsin Mueller SUI 15.21, 5) Eero Sorsa FIN 15.37, 6) Lavio Mueller SUI 15.44, … 11) Joona Hirvilahti FIN 16.19, 12) Eetu Takanen FIN 16.21
20v naiset: 1) Nelly Martensson Sweden SWE 17.16, 2) Maja Lundholm Sweden SWE 18.00, 3) Anni Salmela FIN 18.38, 4) Johanna Naskali FIN 18.51, 5) Ingeborg Roll Mosland NOR 19.08, 6) Michaela Srbova Czechia CZE 19.10, … 10) Maija Rajala FIN 20.45, 11) Sanni Hoskari FIN 20.55
Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten 17v EM-sprintti 21.3.2025, Posio
17v pojat: 1) Marek Lesak CZE 14.16, 2) Veeti Viippola FIN 14.34, 3) Joakim Savinainen FIN 14.35, 4) Viggo Johansson SWE 14.51, 5) Erik Maripuu SWE 15.26, 6) Erik Fey USA 15.56, …, 8) Veeti Rieppo FIN 16.17, Niklas Hirvilahti FIN hyl (leima puuttui kartan kääntörastilta)
17v tytöt: 1) Iris Bergkvist SWE 15.01, 2) Sanni Korpi FIN 15.44, 3) Barbora Chrastova CZE 15.51, 3) Molly Boman SWE 15.51, 5) Ida Pauler SWE 16.29, 6) Anett Liisa Parts EST 16.36, … 14) Tiitu Takanen FIN 18.49, 18) Reeta Räsänen FIN 19.13, 21) Eevi Kaartinen FIN 20.42