Amanda Yli-Futka hiihtosuunnistuksen maailmancupissa keskimatkan kakkonen ja nuorten U23-sarjan mestari

Kuvat: Tommi Peltonen, Harri Koski

Hiihtosuunnistuksen maailmancup jatkui lauantaina Norjan Sjusjøenissa keskimatkan kilpailulla.

Naisten kilpailussa voittoon hiihtosuunnisti Norjan Anna Ulvensoen. Suomen Amanda Yli-Futka onnistui jälleen erinomaisesti ottaen maailmancupin kakkostilan 1.03 erolla Ulvensoeniin, ja samalla Yli-Futka kuittasi keskimatkan nuorten U23-sarjan MM-kullan.

Amanda Yli-Futka

Keskimatkan kilpailu oli erinomaisen vaativa, ja pienten urien verkosto mutkittelevan tiheä.

– Tänään oli todella teknistä suunnistamista, enkä muista näin vaikeaa kisaa ennen hiihtäneeni. Lähdin liikkeelle huolellisen suunnistamisen tekniikalla aina vain pari risteystä kerrallaan, ja keskityin myös tekemään huolelliset reitinvalinnat. Ylämäkeä oli eilistä kisaa enemmän, ja edelleen välillä sauvat upposivat syvälle pehmeään pohjaan. Vähän tämä sijoitus tuli yllätyksenä, mutta hyvältä se tuntuu, iloitsi Amanda Yli-Futka.

Maailmancupissa Maria Hoskari hiihti jälleen neljänneksi ja nuorten U23-sarjan MM-hopealle. Heta Virtanen onnistui seitsemänneksi 2.20 erolla ja kymppijoukkoon onnistui myös Sari Vääränen ollen kilpailun 10:s 3.29 erolla voittajaan.

Miesten kilpailussa Norjan Jorgen Baklid otti jälleen voiton, ja hopealle hiihti Ruotsin Jonatan Stahl 17 sekunnin erolla Baklidiin. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin väreihin siirtynyt Andrei Lamov.

Aapo Viippola

Aapo Viippola onnistui kilpailun neljänneksi 54 sekunnin erolla voittajaan ja Eevert Toivonen viidenneksi 1.43 erolla.

– Muutama reitinvalintavirhe tänään tuli ja yksi muu selkeä virhe. Tämä oli kyllä viime vuoden Viron maailmancupin kanssa yksi vaikeimpia keskimatkan kisoja teknisesti minullekin. Sijoitus ei tyydytä yhtään, ja suoritus oli vain sellaista perustasoa, mutta onneksi sentään parempaa kuin eilen, kuvaili nelosmies Aapo Viippola.

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin avauskierros Norjassa päättyy sunnuntaina takaa-ajolla.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen maailmancup ja nuorten U23-sarjan MM-keskimatka 11.1.2025, Sjusjøen, Norja

Miehet: 1) Jorgen Baklid NOR 39.25, 2) Jonatan Stahl SWE 39.42, 3) Andrei Lamov SWE 39.53, 4) Aapo Viippola FIN 40.19, 5) Eevert Toivonen FIN 41.08, 6) Vegard Gullbrandsen NOR 41.14, … 18) Eero Sorsa FIN 43.49, 20) Pyry Riissanen FIN 44.00, 23) Tuomas Outinen FIN 44.39, 24) Miska Tervala FIN 44.55, 34) Misa Tuomala FIN 46.26, Niklas Ekström FIN hyl.

Naiset: 1) Anna Ulvensoen NOR 40.25, 2) Amanda Yli-Futka FIN 41.28, 3) Daisy Kudre Schnyder EST 41.57, 4) Maria Hoskari FIN 42.04, 5) Ella Turesson SWE 42.18, 6) Magdalena Olsson SWE 42.19, 7) Heta Virtanen FIN 42.45, … 10) Sari Vääränen FIN 43.54, 11) Nina Kärnä FIN 43.59, 13) Kaisa Klemettinen FIN 44.00, 15) Vilma Pesu FIN 44.38, 23) Liisa Peltonen FIN 46.38