Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista palvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulussa on palvellut jo 7400 urheilijaa 60 eri lajista vuodesta 1979 alkaen. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet ja riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.
Talvilajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/24-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 15.4.2024.
Valmennus
Valmennukseen Urheilukoulussa on varattu aikaa kasarmipäivinä 2–8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Lisäksi harjoitteluun on käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosa lajeista (mm. suunnistus) osallistuu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan, johon valitut urheilijat sitoutuvat. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, minkä lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.
Muita tietoja
Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 347 vrk tai 165 vrk. Heidät koulutetaan aliupseereiksi ja miehistöön tiedustelutehtäviin. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti.
Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä pääsykokeissa saatujen tietojen perusteella (haastattelu, psykologiset testit ja fyysiset testit). Urheilukouluun varusmiespalvelukseen tai naisten vapaaehtoiseen palvelukseen voivat hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt.
Huhtikuun saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä keväästä (mm. hiihtosuunnistus) on jätettävä hakemuksensa 31.8.2023 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 27.9 ja 2.-4.10.2023 sekä hiihtolajien osalta 13.10.2023 Vuokatin urheiluopistolla.
Hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa Puolustusvoimien internet-sivuilta (www.puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet), aluetoimistoista ja Urheilukoululta. Hakea voi myös sähköisesti https://asiointi.puolustusvoimat.fi. Mikäli asevelvollinen aikoo hakeutua suorittamaan varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa, hänen olisi hyvä tuoda asia esille jo kutsunnoissa, jotta asia voitaisiin huomioida palveluspaikkaa ja palvelukseen astumisaikaa määrättäessä.
Tiedustelut
Valmennuspäällikkö
p. 0299 421 815
Kaartin jääkärirykmentti / Urheilukoulu
PL 6, 00861 Helsinki