Isoherraselle ylivoimainen voitto nuorten Eurooppa-cupin keskimatkalta

Artikkelikuvassa Elli Punto (vas.), Salla Isoherranen (kesk.) ja Joona Hirvilahti. Kuva: Milka Reponen/SSL

Suunnistuksen nuorten Eurooppa-cup käynnistyi lauantaina Virtonissa Belgian eteläosassa lähellä Ranskan ja Luxemburgin rajaa. Kilpailuviikonloppu kerää nuoret suunnistajat yhteen 13 eri maasta ja mukana on yli 150 suunnistajaa neljässä eri ikäkausisarjassa.

Suomi saavutti avauspäivän keskimatkalla yhden voiton ja kaksi muuta sijoitusta kolmen joukkoon. Naisten 20-vuotiaiden sarjassa Salla Isoherranen voitti kilpailun ylivoimaisesti lähes kolmen minuutin erolla Ranskan Diane Bodyyn.

Edeltävien päivien mallisuunnistukset aiheuttivat Suomen joukkueelle päänvaivaa, sillä suunnistus laakeissa epämääräisissä maastonmuodoissa oli yllättävän hankalaa. Isoherranen sai oman suorituksensa toimimaan kilpailussa.

– Treenien jälkeen ei vielä oikein ollut tietotaitoa, miten tällaisissa maastoissa pitäisi suunnistaa, mutta onneksi kilpailuissa oli vähän paremmat kartat. Kisan aikana oli pakko tukeutua kasvillisuusrajoihin, vaikka ne eivät olleet maastossa kovin selkeitä. Rastiväleillä oli helppo kadottaa itsensä. Lisäksi kasvillisuus oli paikoin aika tiheää, joten pusikkoihin jäi välillä jumiin, Isoherranen kuvaili maastoa.

Kirkkonummelaista Lynxiä seuratasolla edustava Isoherranen tiesi, että hänellä on mahdollisuudet voittaa kilpailu, mutta ylivoimainen voitto yllätti.

– Varsinkin mallisuunnistusten jälkeen oli selvää, että puhtaalla suorituksella pääsee todella korkealle, mutta en ihan noin isoa eroa osannut odottaa seuraavaan, Isoherranen jatkoi.

Puntolle oma maksimitulos

Naisten 18-vuotiaiden sarjassa Espoon Suuntaa seuratasolla edustava Elli Punto oli toinen reilut kaksi minuuttia Lucie Dittrichovan takana. Tsekkivoittaja otti heinäkuun nuorten MM-kilpailuissa kolme mitalia ja oli suvereeni ykkönen myös Belgiassa.

– Olen todella tyytyväinen kakkostilaan. Voittaja menee tällä hetkellä niin kovaa, ettei hänen aikaansa olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Tämä oli sijoituksellisesti maksimisuoritus, Punto kertoi.

Pari pientä virhettä keskimatkalla tehnyt Punto osasi edeltävien päivien harjoitusten perusteella varautua vaikeaan rataan.

– Mallisuunnistuksista kyllä huomasi, että kisassa pitää suunnistaa erittäin tarkasti ja kompassisuunta on pidettävä. Samalla taktiikalla pitää jatkaa huomennakin eli suunnistus edellä mennään, Punto ennakoi.

Hirvilahti täytti tavoitteensa

Miesten 18-sarjassa Joona Hirvilahti oli kolmas reilut kaksi minuuttia voittaja Jan Strycekistä. Tsekki otti kisassa kaksoisvoiton, kun Hirvilahden eteen ehti myös Daniel Bolehovsky. Vehkalahden Veikkoja edustava suomalainen teki matkalla kolme pientä virhettä ja yhden huonon reitinvalinnan. Ilman virheitä kakkossija olisi ollut otettavissa.

– Tavoite oli viiden sakissa, mutta tiesin, että onnistuessani mahdollisuudet kolmen joukkoon ovat olemassa. Toki pitää olla tyytyväinen tulokseen, mutta parempaankin olisin pystynyt. Huomenna pienet virheet pitää jättää pois, Hirvilahti kertoi.

Keskimatkalla erinomaisia otteita esittivät myös Jenny Ojala, Inari Karppinen ja Florian Fritzén. Rastikarhuja edustava Ojala jäi 20-vuotiaissa vain reilut puoli minuuttia kolmostilasta. Espoon Suunnan Inari Karppinen jäi samassa sarjassa Ojalalle vain seitsemän sekuntia ja suunnisti viidenneksi. Miesten 18-vuotiaissa Lynxiä edustavan Fritzénin ero kolmossijalle suunnistaneeseen Hirvilahteen oli vain yhdeksän sekuntia.

Nuorten Eurooppa Cup jatkuu sunnuntaina pitkän matkan kilpailulla.

Tulokset suunnistuksen nuorten Eurooppa Cupin keskimatka 26.8.2023 Virton, Belgia

Naiset 18 vuotta 4,3 km
1) Lucie Dittrichova CZE 29:50, 2) Elli Punto FIN 31:53, 3) Michaela Novotna CZE 33:45, 9) Isabella Lillqvist FIN 35:35, 10) Silva Kemppi FIN 35:57, 11) Virna Pellikka FIN 36:15, 14) Heta Virkajärvi FIN 37:25

Naiset 20 vuotta 4,9 km
1) Salla Isoherranen FIN 34:23, 2) Diane Body FRA 37:19, 3) Barbora Smolkova CZE 37:52, 4) Jenny Ojala FIN 38:24, 5) Inari Karppinen FIN 38:31, 13) Emilia Tala FIN 43:24, 16) Pihla Häkkinen FIN 49:39

Miehet 18 vuotta 5,4 km
1) Jan Strycek CZE 30:41, 2) Daniel Bolehovsky CZE 31:55, 3) Joona Hirvilahti FIN 32:50, 4) Florian Fritzén FIN 32:59, 7) Pyry Riissanen FIN 34:30, 13) Jussi Ankelo FIN 37:33, 19) Topias Muukkonen FIN 38:51,

Miehet 20 vuotta 5,7 km
1) Jürgen Joonas EST 33:44, 2) Bastien Thenoz FRA 35:32, 3) Simon Tobler AUT 36:24, 11) Jussi Raasakka FIN 39:01, 14) Sampo Sankelo FIN 39:29, 16) Valter Joensuu FIN 39:33, 22) Rauli Aho FIN 40:57, 32) Tatu Aaltonen FIN 45:04

Tulokset
Kartat
Nuorten Eurooppa-cupin sivut
Kuvia