Simona Aebersold pitkän matkan maailmanmestari Sveitsissä

Suomalaisista päivän MM-pitkän matkan parhaana nähtiin Venla Harju, joka sijoittui yhdeksänneksi.

Naisten radalla oli pituutta 11 km ja nousumetrejä kertyi 510 m.

Kilpailun voittanut Sveitsin 25-vuotias Simona Aebersold johti kilpailua alusta alkaen, enimmillään puolitoista minuuttia, mutta jännitys kultamitalin kohtalosta alkoi tiivistyä aivan loppumetreillä, kun Tove Alexanderssonin loppukiri riitti lopulta hopeaan, puolen minuutin päähän voitosta. Mitali oli Aebersoldin ensimmäinen henkilökohtainen MM-kulta. Kolmanneksi suunnisti Norjan Andrine Benjaminsen.

Viime vuoden pitkän matkan EM-voittaja Venla Harju taisteli raastavassa maastossa yhdeksänneksi ja eroa kärkeen kertyi 11:30. Kolmanteen sijaan eroa jäi enää nelisen minuuttia. Niin ylivoimainen oli kärkikaksikko.

Kilpailun lähtöpaikka sijaitsi 1800 metrin korkeudessa ja maali tuhannessa metrissä. Radalta ei raakuutta ja haasteita puuttunut.

Alussa useampikin nainen ilmoittautui mitalitaisteluun, mutta eroa naisten välille alettiin saada radan puolenvälin jälkeen, kun matka ja maasto alkoivat tehdä tehtävänsä. Mitalien kohtaloa saatiin silti jännittää loppuun asti. Benjaminsenkin oli vielä pari kilometriä ennen maalia kuudentena. Sijat kolmesta kuuteen jäivät kahdenkymmenen sekunnin sisälle.

Harjun kilpailu sujui ongelmitta ja maalissa Harju oli kaikkensa antanut.

– Oli rankka kisa, niin kuin oli odotettukin. Itse vähän toivoinkin, että on alamäkivoittoista. Tuntuu, että se on itselle täällä vahvuus. Pystyin mielestäni ottamaan rastit aika hyvin. Voin siihen olla tyytyväinen. Mielestäni taistelin hyvin ja vaikka tuntui, että jalat ei liiku tuhannen metrin alamäen jälkeen, niin silti yritin niitä eteenpäin vääntää.

Suomen naisten joukkuepanos oli muutenkin tasainen, sillä Maija Sianoja oli 11:s, Ida Haapala 16:s ja vatsavaivoista kilpailun aikana kärsinyt Miia Niittynen 19:s.

MM-kilpailut jatkuvat välipäivän jälkeen lauantaina keskimatkan finaaleilla.

Tulokset – suunnistuksen MM-kilpailujen pitkä matka 13.7.2023, Flims Laax, Sveitsi

Naiset: 1) Simona Aebersold SUI 1.21.43, 2) Tove Alexandersson SWE 1.22.14, 3) Andrine Benjaminsen 1.29.03, 4) Natalia Gemperle SUI 1.29.09, 5) Sara Hagström SWE 1.29.23, 6) Elena Roos SUI 1.30.09, … 9) Venla Harju FIN 1.33.13, 11) Maija Sianoja FIN 1.36.40, 16) Ida Haapala FIN 1.38.50, 19) Miia Niittynen FIN 1.39.58