Lasten ja nuorten Leimaus 2022 -leirille Kuopioon on ilmoittautunut mukaan yhteensä 1475 osallistujaa. Mukaan on tulossa yhteensä 1081 leiriläistä ja 394 seuraohjaajaa. Vaikka leirin varsinainen ilmoittautumisaika on jo päättynyt, voi leirille jälki-ilmoittautua vielä 23.5.2022 asti sivuston leimausleiri.fi kautta.
Tällä hetkellä menossa on rastipisteiden viimeiset tarkastukset ja harjoitusten puhtaaksipiirto. Karttojen viimeiset ajantasaistukset tehdään toukokuun alussa. Vanhimmat osallistujat pääsevät tekemään yhden harjoituksen Puijonsarven kartalla, joka on samalla ensimmäinen virallinen vuoden 2025 MM-kisakartoittajien tekemä harjoituskartta. Muista kartoista poiketen tämä kartta tehdään vasta toukokuun aikana.
Vuoden 2022 Leimauksen teemana on suunnistustaidon opettaminen. Aihepiiristä on tehty viisiosainen podcast-sarja sekä webinaari. Podcastit ja webinaarin tallenne löytyvät Leimauksen sivuilta. Ne kannattaa ottaa kuunteluun ennen leirille saapumista. Leimauksen yhteydessä julkaistaan myös Kalevan Rastin kustantama Petri Vainion teos ”Ajatuksia suunnistustaidon opettamisesta”. Teoksen voi ennakkotilata Leimauksen ilmoittautumispalvelun kautta toukokuun alusta lähtien ennakkotilaushintaan 15 €/kpl. Teos toimii samalla tämän kesän Leimauksen pedagogisena ohjenuorana.
Kuvassa yksi Leimaus 2022 -leirin harjoituksista. Keskusrastilla ohjaaja voi opastaa osallistujia harjoituksen aikana.
Tulevan Leimaus-leirin suunnittelussa on keskitytty siihen, että leirillä on aikaa myös rentoon yhdessäoloon ja vapaamuotoiseen tekemiseen. Siksi aikataulutettu ohjelma on karsittu minimiin. Kallaveden rannalla riittää tekemistä muun muassa savusaunomisen, eläinpuiston ja vesileikkien parissa. Leirin kruunaavat leiridisco ja sekä uimarannalta käsin kisattava sähäkkä leiriviesti.
Tänä vuonna leirin järjestelyiden päävastuun kantaa yritys, joka toimii yhteistyössä Kuopion Suunnistajien ja muiden paikallisten yhdistysten kanssa. Tällä mallilla saadaan järjestelytaakkaa jaettua sopivassa määrin siten, että leiristä on taloudellista hyötyä seuratoiminnalle. Lisäksi Leimauksen myötä on karttoja on uusittu ja päivitetty siten, että ne palvelevat leirin jälkeen myös vuoden 2025 MM-kisoihin valmistautuvia suunnistajia.
Tervetuloa kokemaan aitoa Leimaus-tunnelmaa tulevien MM-kisojen harjoitusmaastoihin!
Hannu Airila ja Miia Niittynen
Leiri-isäntä ja leiriemäntä
Leimaus 2022 Kuopio