Nuorille täysi kultapotti hiihtosuunnistuksen MM- ja EM-kisojen viesteissä Keminmaassa

Artikkelikuvassa: Lotte-Line Ekström

Suomen nuorten hiihtosuunnistusmaajoukkueen kisaviikko huipentui täyteen kultasuoraan viesteissä kisojen päätöspäivänä Keminmaassa.

Seeti Salonen

Nuorten 20-vuotiaiden miesten MM-viestissä Suomen kolmikko Wille Laitamäki, Seeti Salonen ja Niklas Ekström otti mestaruuden tiukan kilpailun päätteeksi. Hopeajoukkue Ruotsi jäi Suomesta vain 27 sekuntia, mutta pronssijoukkue Sveitsi jo reilut kaksi minuuttia.

Wille Laitamäki, Seeti Salonen, Niklas Ekström

– Teimme joukkueelle sellaisen varman päälle hiihtojärjestyksen, ja miehet toteuttivat suunnistuksen suunnitelman mukaan. Wille ja Seeti petasivat nyt näissä kisoissa nelinkertaiselle maailmanmestarille sellaisen paikan, ettei muilla joukkueilla ollut siinä mahdollisuuksia, vaikka kilpailu tiukka olikin, kuvaili nuorten maajoukkuevalmentaja Tommi Peltonen.

Nuorten 20-vuotiaiden naisten viestissä Suomen joukkue Venla Viippola, Nina Kärnä ja Lotte-Line Ekström otti mestaruuden jännittävällä kahdeksan sekunnin erolla hopeajoukkue Ruotsiin. Suksirikon kokenut Suomen ykkösjoukkue täydensi menestystä saapumalla maaliin kolmantena 26 sekuntia voittajaa perässä, mutta kun vain yksi joukkue maasta huomioidaan, niin pronssi matkasi Norjaan.

Venla Viippola, Nina Kärnä, Lotte-Line Ekström

– Hallitsimme viestiä koko ajan hienosti kahdella joukkueella, ja toisen joukkueen epäonni ratkaisi tuloksen oikopaikassa syntyneen katkenneen suksen seurauksena. Saimme nyt kerralla kolme uutta nuorten maailmanmestaria, iloitsi maajoukkuevalmentaja Tommi Peltonen.

Pyry Riissanen

Nuorten 17-vuotiaiden poikien EM-viestissä Suomen joukkue Joona Hirvilahti, Eemil Koskinen ja Pyry Riissanen ehti tuuletella voittoa maalisuoralla, sillä hopeajoukkue Ruotsi jäi jo lähes minuutin suomalaisista. Pronssia otti Latvia.

Joona Hirvilahti, Eemil Koskinen, Pyry Riissanen

– Joona ja Eemil suoriutuivat arvokisojen ensikertalaisina osuuksistaan hienosti. Ankkurina hiihtänyt Pyry on varmasti ikäluokkansa nopein hiihtosuunnistaja, ja olin luottavainen voittoon, vaikka tiukka oli kilpailu. Hieno voitto tämäkin, iloitsi Tommi Peltonen.

Nuorten 17-vuotiaiden tyttöjen EM-viestissä Suomi hiihtosuunnisti mestariksi joukkueella Eeva-Liina Ojanaho, Sanni Hoskari ja Anni Salmela. Hopeajoukkue Sveitsi jäi suomalaisista jo yli kolme minuuttia. Pronssia otti Viro.

Eeva-Liina Ojanaho, Sanni Hoskari, Anni Salmela

– Meillä oli taitava joukkue tyttöjen sarjaan, ja he tekivät selvää tulosta tänään. Valmentajana näin hienot suoritukset tuntuvat erittäin hyvältä, ja onhan tämä koko viikko ollut täysi onnistuminen meidän nuorille hiihtosuunnistajille, iloitsi liikuttunut valmentaja Tommi Peltonen.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten MM-viesti 19.3.2022, Keminmaa

Miehet 20v: 1) FIN Wille Laitamäki, Seeti Salonen, Niklas Ekström 1.18.02, 2) SWE Albin Nyqvist, Isak Lundholm, Albin Gezelius 1.18.29, 3) SUI Jan Lauenstein, Gian Andri Mueller, Flavio Ehrler 1.20.03, 4) NOR Ole Gunnar Kleppa Madslien, Lars Lien, Teodor Mo Hjelseth 1.21.22, 5) CZE Vojtech Penaz, Marek Sterba, Radek Penaz 1.22.16, 6) LAT Gustavs Stana, Lukass Silins, Davis Vintiss 1.33.00

Naiset 20v: 1) FIN Venla Viippola, Nina Kärnä, Lotte-Line Ekström 1.23.03, 2) SWE Anna Aasa, Lovisa Moqvist, Ella Turesson 1.23.11, 3) NOR Aasne Haavengen, Birgit Dorthea Kleppa Madslien, Kristin Melby Jakobsen 1.28.01, 4) SUI Delia Giezendanner, Nesa Schiller, Alina Niggli 1.29.08, 5) CZE Adela Randakova, Marie Bartosova, Tereza Chrastova 1.32.04, 6) EST Birgit Room, Liis Marii Kaso, Laura Elisabeth Christel Laan 1.42.52

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten EM-viesti 19.3.2022, Keminmaa

Pojat 17v: 1) FIN Joona Hirvilahti, Eemil Koskinen, Pyry Riissanen 46.48, 2) SWE Otto Timby, Mattias Larsson, Tim Lundberg 47.44, 3) LAT Audris Odo Vitolins, Renars Grasis, Ritvars Lepeskis 50.12, 4) CZE Antonin Svoboda, David Elleder, Filip Mairich 51.40, 5) SUI Lavio Mueller, Jules Hamel, Corsin Mueller 51.41, 6) EST Maanus Udam, Timo Kudre, Chris Marcus Krahv 52.23

Tytöt 17v: 1) FIN Eeva-Liina Ojanaho, Sanni Hoskari, Anni Salmela 52.37, 2) SUI Justine Hamel, Seline Sannwald, Elin Neuenschwander 56.03, 3) EST Anett Liisa Parts, Harriet Koppel, Mareli Vaher 1.03.20, 4) CZE Michaela Srbova, Tereza Peckova, Hana Maleckova 1.10.05, 5) LAT Anete Strauta, Elize Bremze, Polina Nevedomska 1.14.05, 6) ROU Tania Sabou, Andreea Manu, Antonia Man 1.29.20