Niklas Ekströmille jo kolmas hiihtosuunnistuksen nuorten MM-kulta

Suomen Niklas Ekström jatkoi ylivoimaisia esityksiä nuorten hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa Keminmaassa. Nyt Ekström otti yhteislähtökilpailun mestaruuden yli kahden minuutin erolla Ruotsin Alvin Gezeliukseen. Pronssille suunnisti Viron Olle Ilmar Jaama.

– Kisa lähti hyvin käyntiin, ja hiihtelin alussa Ruotsin Gezeliuksen kanssa. Sitten kun tuli eri hajonnat, niin pääsin kuittamaan hieman edelle. Huomasin, että Gezelius teki takana virheen, ja kiristin sitten kovemmalla vauhdilla karkuun. Loppumatkan yritin vain pitää riittävän kovaa matkavauhtia. Se onnistui, ja oli huojentavaa saada maalissa leimantarkastuksessa ok-tulos, sillä viime vuonna samassa hektisessä kisassa olin unohtanut yhden rastin välistä, kertoi kisan vaiheista mestari Niklas Ekström.

Seuraavina suomalaismiehistä sijoittuivat Wille Laitamäki 11. ja Roope Lemberg 15.

Nuorten naisten yhteislähtökilpailun voittajaksi nousi Norjan Kristin Melby Jacobsen, hopeaa otti Ruotsin Anna Aasa ja pronssia Sveitsin Alina Niggli. Suomen Lotte-Line Ekström nousi palkinnoille ollen kilpailun 6.

Nuorten 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa saatiin juhlia suomalaisten tuplavoittoa

 

Eeva-Liina Ojanaho

Nuorten tyttöjen sarjassa Eeva-Liina Ojanaho saapui ensimmäisenä maaliin lähes kahden minuutin erolla hopeamitalistiin Sveitsin Justine Hameliin. Pronssille suunnisti upeasti Suomen Anni Salmela vain 13 sekuntia hopeasta jääden. Sanni Hoskari täydensi suomalaisten panosta nelostilalla vain neljä sekuntia Salmelaa perässä.

– Yhteislähtökilpailun lähtö hieman jännitti, mutta kilpailun alussa hyvään asemaan pääseminen karisti jännitykset mielestä. Tein alkuvaiheessa pitkään omaa työtäni letkan kärjessä, ja kartanvaihdossa kuulinkin olevani kärjessä. Yhtäkkiä toisen lenkin alussa en nähnytkään enää ketään, ja sitten pääsin menemään yksin. Huomasin kartalta, että pääsen lopussa hyödyntämään omaa vahvuuttani tarkkaa kartanlukua. Maalin lähestyessä minulla oli aavistus, ettei muita olisi edellä, ja olihan se tosi hienoa tulla maaliin mestarina, iloitsi Eeva-Liina Ojanaho.

Anni Salmela

Nuorten poikien sarjassa Pyry Riissanen onnistui etukäteissuunnitelmassaan hiihtää muilta karkuun ja otti mestaruuden lähes kahden minuutin erolla Ruotsin Tim Lundbergiin. Ruotsin mitalisaalista täydensi Otto Timby pronssilla.

Pyry Riissanen

Seuraavina suomalaisista sijoittui Eemil Koskinen ollen kisan 10.

Nuorten kisaviikko päättyy lauantaina viestikilpailuihin.

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten MM-yhteislähtö 18.3.2022, Keminmaa

Miehet 20v (19,2 km): 1) Niklas Ekström FIN 1.06.04, 2) Albin Gezelius SWE 1.08.05, 3) Olle Ilmar Jaama EST 1.08.39, 4) Marek Sterba CZE 1.10.25, 5) Isak Lundholm SWE 1.11.00, 6) Jan Lauenstein SUI 1.11.02, …, 11) Wille Laitamäki FIN 1.14.07, 15) Roope Lemberg FIN 1.16.37, Rauli Aho dsq, Seeti Salonen dnf, Karri Stevander dnf

Naiset 20v (15,9 km): 1) Kristin Melby Jacobsen NOR 1.05.34, 2) Anna Aasa SWE 1.06.16, 3) Alina Niggli SUI 1.09.12, 4) Ella Turesson SWE 1.09.52, 5) Aasne Haavengen NOR 1.10.45, 6) Lotte-Line Ekström FIN 1.11.09, 7) Nina Kärnä FIN 1.11.29, …, 15) Vilma Pesu FIN 1.16.03, Venla Viippola dsq, Maria Hoskari dnf, Oili Holopainen dnf

Tulokset – hiihtosuunnistuksen nuorten EM-yhteislähtö 18.3.2022, Keminmaa

Pojat 17v (13,0 km): 1) Pyry Riissanen FIN 46.44, 2) Tim Lundberg SWE 48.41, 3) Otto Timby SWE 50.16, 4) Lavio Mueller SUI 50.22, 5) Timo Kudre EST 50.30, 6) Corsin Mueller SUI 51.10, 7) Filip Mairich CZE 51.43, 8) Renars Grasis LAT 51.44, 9) Chris Marcus Krahv EST 51.49, 10) Eemil Koskinen FIN 52.02., 16) Joona Hirvilahti FIN 56.54, 22) Onni Vepsäläinen FIN 1.04.18

Tytöt 17v (11,3 km): 1) Eeva-Liina Ojanaho FIN 47.47, 2) Justine Hamel SUI 49.33, 3) Anni Salmela FIN 49.46, 4) Sanni Hoskari FIN 49.50, 5) Elsa Kaipe SWE 52.07, 6) Elin Neuenschwander SUI 54.20, …, 9) Johanna Naskali FIN 58.03