Suunnistuksen syyskauden SM-kisaputki käynnistyy viikonloppuna Saarijärven ja Äänekosken rajamailta, jossa kilpaillaan pitkien matkojen mestaruuksista. Kilpailu on samalla Suunnistusliigan kuudes osakilpailu. Kilpailua voi seurata suorana lähetyksenä ISTV:n ja Ruudun välityksellä.
Lanneveden ja Hietaman kylien metsissä käytävän SM-pitkän yleisiin sarjoihin on ilmoittautunut 175 miestä ja 99 naista. Samaan aikaan samassa paikassa ratkotaan myös nuorten ja vanhempien ikäluokkien mestaruudet.
Viikonloppu alkaa lauantain karsinnalla, josta sunnuntain finaaliin etenee 50 parasta naista ja miestä. Naiset kilpailevat sunnuntaina 11,2 kilometrin ja miehet 16,1 kilometrin radalla.
Naisten kilpailusta puuttuu muutama maajoukkuesuunnistaja loukkaantumisten takia. Muun muassa viime vuoden ylivoimainen mestari Maija Sianoja ei ole ilmoittautunut kilpailuun. Sianojan lisäksi myös Marika Teini jättää kilpailun väliin. Viikonloppuna kilpailevat muun muassa Suunnistusliigaa johtava Merja Rantanen ja liigassa seuraavilla sijoilla olevat Kirsi Nurmi ja Veera Klemettinen. Kansainvälistä vastusta SM-kilpailun ulkopuolella suomalaisnaisille tarjoaa tšekkisuunnistaja Tereza Janosikova.
Miesten kilpailusta odotetaan erittäin kovatasoista, sillä mukaan ovat ilmoittautuneet käytännössä kaikki maajoukkueurheilijat kuten MM-kisoissa Suomea edustaneet Olli Ojanaho, Miika Kirmula ja Elias Kuukka. Viime vuonna Siikaisissa ylivoimaiseksi mestariksi suunnisti Helsingin Suunnistajien Ojanaho. Viime vuoden mestaria haastavat maajoukkueurheilijoiden ohella lukuisat muut suomalaisnimet kuten Suunnistusliigaa miehissä johtava Eetu Savolainen. Mukaan kilpailuun on ilmoittautunut myös kesän keskimatkan MM-pronssimies, Ukrainan Ruslan Glibov, joka kilpailee ulkomaalaisena SM-kilpailun ulkopuolella.
Sunnuntain SM-pitkä on katsottavissa suorana lähetyksenä ISTV:n ja Ruudun välityksenä. Lähetys alkaa kello 11.30.
SM-pitkällä kymmenen kärkeen tähtäävän MS Parman Enni Jalavan mietteitä ennen kilpailua voi lukea Suunnistuliigan ja Viestiliigan sivuilta osoitteesta http://www.viestiliiga.fi/
Suunnistusliigan tilanne 5/8 osakilpailun jälkeen
Naiset: 1. Merja Rantanen, Jämsän Retki-Veikot 405 pistettä, 2. Veera Klemettinen, Suunta Jyväskylä 270, 3. Kirsi Nurmi, SK Pohjantähti 266
Miehet: 1. Eetu Savolainen Ikaalisten Nouseva-Voima 255 pistettä, 2. Aleksi Anttolainen, Lahden Suunnistajat 253, 3. Teemu Oksanen, Ikaalisten Nouseva-Voima 231
Kilpailun ja tv-lähetysten aikataulu
Sunnuntai 5.9.2021 SM-pitkä
TV-lähetys alkaa klo 11.30
Naisten kilpailu on ratkennut kello 13.50
Miesten kilpailu on ratkennut kello 14.40
Tapahtumasivut: https://sm-pitka2021.blogspot.com/
Tulospalvelu ja lähtöajat: https://www.resultfellows.com/2021/smpitka/
Linkki tv-lähetyksiin
ISTV: https://www.is.fi/aihe/suunnistus/
Ruutu: https://www.ruutu.fi/urheilu
Lähetykset on katsottavissa jälkikäteen Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCrrxK3KjupKwgmz9SVcXwnw
Suunnistusliigan ja Viestiliigan sivut: http://www.viestiliiga.fi/
Sosiaalinen media
Facebook: https://www.facebook.com/viestiliiga
Instagram: https://instagram.com/viestiliiga
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCrrxK3KjupKwgmz9SVcXwnw