Hiihtosuunnistuksen valmennusryhmät 2021-2022 on valittu

Hiihtosuunnistajilla ensi kauden selkeänä päätavoitteena on maaliskuussa Kemissä sekä Keminmaassa pidettävät MM-kotikisat, ja hiihtosuunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Tapani Partanen on luottavaisin mielin kohdistaessaan ajatuksia maajoukkueen ensi kauteen.

– Valmennusjohdon puolesta olen tyytyväinen, kun tiimi pysyy samana. Urheilijoista kaikki kokeneemmatkin jatkavat, ja MM-kotikisat ovat selvästi kaikilla mielessä. Meillä on nousemassa juniorisarjoissa vahvoja nuoria, joilla on hyvää potentiaalia nousta kilpailemaan, vaikka alkukauden maailmancupin paikoista, pohtii Partanen.

Hiihtosuunnistajien tulevan kauden kilpailukalenterissa onkin ensi kaudella runsaasti kansainvälisiä tapahtumia.

– Opiskelijoille on kahdet kisat, Itävallassa maailmancupin kierros, Bulgariassa EM-kisat ja huipennuksena MM-kotikisat. Olosuhteissa ja maastotyypeissä tulee kauden kisoissa suurta vaihtelua. Todennäköisesti Sveitsin universiadeissa hiihtosuunnistetaan pelkällä tykkilumella, ja alkukauden kisoissa maastotyypit ovat selvästi jyrkkäpiirteisempiä mihin kotimaassa on totuttu. Vaikka kotimaan kisoissa tulee olemaan paljon tuttuja elementtejä, niin pidämme valmistautumisleirin myös kisakauden keskellä kohti kotimaan MM-kisoja, kertoo Tapani Partanen.

A-maajoukkue

Naiset (4): Salla Koskela Lounais-Hämeen Rasti, Liisa Nenonen SK Vuoksi, Siiri Saalo Keravan Urheilijat, Marjut Turunen SK Vuoksi

Miehet (4): Tuomas Kotro Kymin Suunnistajat, Tero Linnainmaa Kyrös-Rasti, Eevert Toivonen Pirkkalan Hiihtäjät, Misa Tuomala Suunta Jyväskylä

Haastajaryhmä

Naiset (6): Kaisa Klemettinen Suunta Jyväskylä, Sonja Mörsky Keuruun Kisailijat, Mirka Suutari Kouvolan Suunnistajat, Tuuli Suutari Kouvolan Suunnistajat, Satu Tuomisto Vaasan Suunnistajat, Heta Virtanen Ounasvaaran Hiihtoseura

Miehet (3): Roni-Ville Rissanen Sonkajärven Pahka, Miska Tervala Rastivarsat, Aapo Viippola Sonkajärven Pahka

Nuorten maajoukkue

Naiset (7): Lotte-Line Ekström MS Parma, Oili Holopainen Suunta-2000, Maria Hoskari Rastiketut, Nina Kärnä Sonkajärven Pahka, Vilma Pesu Rajamäen Rykmentti, Anni Salmela Suunta-2000, Venla Viippola Suunta-2000

Miehet (4): Niklas Ekström MS Parma, Wille Laitamäki MS Parma, Roope Lemberg Rasti-Jussit, Pyry Riissanen Espoon Akilles

Maajoukkueen valmennus ja huolto

Päävalmentaja: Tapani Partanen
Nuorten valmentaja: Tommi Peltonen
Huoltopäällikkö: Mika Tervala
Lääkäri: Timo Sirola
Hieroja/valmentaja: Riikka Varjus

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail