EM-kilpailut päättyivät sprinttiin Sveitsissä

Kuvat: Donatas Lazauskas

Suunnistuksen EM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina sprinttikilpailulla Neuchâtelin kaupungin kaduilla ja kujilla Sveitsissä. Sprinttikilpailun rata tarjosi suunnistajille kohtuullisesti korkeuseroja sekä reitinvalintoja rappusineen. Ratojen loppuosassa kierrettiin knock out -sprintistä osittain tuttuja vauhdikkaita ostoskatuja ja -kujia.

Naisten kilpailu eteni ennakkosuosikkien kamppaillessa mitaleista. Ruotsin Tove Alexandersson osoitti jälleen kapasiteettinsa ja kiristi loppua kohden voittoon riittävän vauhdin. Alexandersson otti kullan viiden sekunnin erolla hopeamitalistiin Elena Roosiin ja kuuden sekunnin erolla pronssimitalistiin Simona Aebersoldiin.

Suunnistuksellisemmat radan osiot ja erityisesti pidempi reitinvalintaväli tuotti suomalaisille hieman hankaluuksia. Suomalaisnaisista parhaana sijoittui Maija Sianoja ollen 14. ja jääden 1.24 voittaja Alexanderssonille.

– Vähän valju maku jäi. Alkupuolella tuli aika paljon epäröintiä, eikä meno ollut riittävän sujuvaa. Loppupuolen suunnistuksellisesti selkeämpi osa sujui paremmin, mutta tämän päivän taso ei riittänyt nyt kymppisakkiin, kuvaili Sianoja.

Muista suomalaisista Amy Nymalm oli 21. ja Veera Klemettinen 23.

Miesten kilpailussa hieman yllätyksiä

Miesten kilpailun kärkikamppailussa nähtiin hieman yllätyksiä, kun sveitsiläiset jäivät ulos mitaleilta. Sprintissä lähes ylivoimaiseen voittoon suunnisti eiliset kilpailut väliin jättänyt Ruotsin Emil Svensk. Svensk otti kultaa 13 sekunnin erolla ennen Belgian Yannick Michielsiä. Pronssin jakoivat Ruotsin Gustav Bergman ja Norjan Kasper Harlem Fosser.

Aleksi Niemi

Suomalaismiehet jäivät reilun minuutin kärkivauhdista, ja parhaana sijoittui Aleksi Niemi 26. Niemellä meno oli vahvaa, mutta matkalla ilmeni epäonnea.

– Alku lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten yhdeksännellä rastilla leimasintikun patteri loppui toimimasta, enkä voinut leimata etänä vauhdista. Yritin sitä vielä kolmella seuraavalla rastilla, mutta aina piti palata leimaamaan hitaammalla perinteisellä tavalla. Sen jälkeen leimasin loput rastit perinteisellä tavalla, ja menetin pysähdyksissä turhaan aikaa. Siinä oli peli sitten pelattu, kuvaili Aleksi Niemi epäonneaan.

Seuraavina suomalaisina olivat Severi Kymäläinen 31. ja Tuomas Heikkilä 33. vain muutaman sekunnin Niemeä perässä.

Maajoukkueen päävalmentaja Fredric Portin kuvaili päivää suomalaisittain vaikeaksi.

– Aleksin tapaus jäi harmittamaan paljon, sillä ilman epäonnea hän olisi ansainnut paikan top-10:ssä. Pidemmällä reitinvalintavälillä monella jäi parannettavaa, ja tasaisissa sprinttikisoissa kärkikymmenikköön pääseminen vaatii enemmän. Joukkueena tämä oli pieni pettymys toki, mutta tästä eteenpäin kohti kesän MM-kisoja, kertoi päävalmentaja Portin.

Tulokset

Suunnistuksen EM-sprintti 16.5.2021, Neuchâtel, Sveitsi

Naiset: 1) Tove Alexandersson SWE 16.10, 2) Elena Roos SUI 16.15, 3) Simona Aebersold SUI 16.16, 4) Lina Strand SWE 16.31, 5) Sara Hagström SWE 16.33, 6) Andrine Benjaminsen NOR 16.47, … 14) Maija Sianoja FIN 17.34, 21) Amy Nymalm FIN 17.57, 23) Veera Klemettinen FIN 18.00, 25) Ida Haapala FIN 18.01, 25) Inka Nurminen FIN 18.01, 43) Alexandra Enlund FIN 18.21, 45) Lotta Karhola FIN 18.24, 78) Sofia Haajanen FIN 19.34

Miehet: 1) Emil Svensk SWE 16.06, 2) Yannick Michiels BEL 16.19, 3) Gustav Bergman SWE 16.28, 3) Kasper Harlem Fosser NOR 16.28, 5) Daniel Hubmann SUI 16.31, 6) Riccardo Rancan SUI 16.42, 6) Joey Hadorn SUI 16.42, … 26) Aleksi Niemi FIN 17.16, 31) Severi Kymäläinen FIN 17.20, 33) Tuomas Heikkilä FIN 17.22, 71) Einari Heinaro FIN 18.06, 73) Akseli Ruohola FIN 18.10, 80) Aleksi Anttolainen FIN 18.22, 83) Arto Talvinen FIN 18.25, Touko Seppä FIN hyl.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail