Fin5-suunnistusviikko Koillismaalla siirtyy vuoteen 2021 – myös Kainuun Rastiviikko vuodella eteenpäin

Fin5-suunnistusviikko 2020 siirtyy koronavirustilanteen takia vuodella eteenpäin ja järjestetään 11.-16.7.2021 Posiolla ja Kuusamossa.  Siirrosta päättivät yksimielisesti kisaa järjestävä seura Kuusamon Erä-Veikot ja Suomen Suunnistusliitto. Lisäksi asiasta keskusteltiin kumppanina toimivan seuran, Posion Pyrinnön sekä tapahtuman pääkumppanien kanssa.

– Olemme seuranneet koronavirukseen liittyvää tilannetta tiiviisti maaliskuulta alkaen ja pohtineet eri vaihtoehtoja Suunnistusviikon toteuttamiseksi. Suomen hallitus on tehnyt merkittäviä rajoituksia ihmisten liikkumiseen ja tapahtumien järjestämiseen liittyen. Viime viikolla julkaistiin, että yli viidensadan henkilön julkiset tapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka. Tämä oli lopulta sellainen tieto, että Kuusamon Erä-Veikot ry:n hallitus joutui tekemään tämän välttämättömän siirtopäätöksen ensi vuodelle, kertoo Fin5 2020 tapahtuman pääsihteeri Seppo Linjakumpu.

– 2000-3000 henkilön tapahtuman järjestelyyn liittyi paljon erilaisia riskejä yleisön, osallistujien, talkoolaisten ja paikallisen väestön terveyden kannalta sekä tapahtuman taloudellisen onnistumisen osalta, joten mitään edellytyksiä ei ollut näillä tiedoilla kisaviikkoa tänä kesänä järjestää, toteaa kilpailunjohtaja Antti Häkämies.

Suomussalmella Kainuun Rastiviikko vuonna 2021

Myös Kainuun Rastiviikko on tältä kesältä peruttu ja Suomussalmella kilpaillaan ensi vuonna 4.-9.7.2021. Samalla kaikki seuraavat rastiviikot siirtyvät vuodella eteenpäin.

Siirrosta päättivät yksimielisesti yhdessä Kainuun Rastiviikkoa hallinnoiva Kainuun Rastiviikko ry, tapahtuman järjestävä seura Suomussalmen Rasti ja Suomen Suunnistusliitto. Lisäksi päätöksiin ja tiedottamiseen liittyen haluttiin toimia yhtenevästi Fin5-suunnistusviikon kanssa, Molemmilla viikoilla on järjestelyihin liittyen vahvaa yhteistyötä eri kumppaneiden ja toimijoiden kanssa.

Fin5-suunnistusviikon tiedote
Kainuun Rastiviikon tiedote