Haajanen ja Kirmula kehräsivät sprintistä SM-kultaa

Sofia Haajanen suunnisti sprintin Suomen mestariksi sunnuntaina Forssassa.

Suunnistuksen SM-viikonloppu jatkui sunnuntaina sprintin merkeissä Forssassa. Kehräämön kulttuurimaisemassa käydyn sähäkän kisan voittoihin ylsivät Sofia Haajanen ja Miika Kirmula. Naisten kisassa Haajanen oli sekunnin nopeampi kuin hopeanainen Maija Sianoja, eikä pronssinainen Jenny Patanakaan kauaksi jäänyt, sillä eroa kärkeen oli vain kuusi sekuntia. Haajasen ja Sianojan keskinäinen kultataisto oli tiukka, sillä kärkipaikka vaihteli kaksikon kesken radan loppurasteilla lähes vuorotahtiin.

– Rata sopi minulle hyvin. Katsoin tarkasti, mihin menen ja menin sinne, enkä jäänyt empimään reitinvalintoja. Suunnistus pysyi hyvin edellä. Mestaruus maistuu hyvältä, sillä olen kolunnut ihan riittävästi niitä kuudensia sijoja, Haajanen pohti kisan ratkettua.

Miika Kirmula otti selvän voiton miesten SM-sprintissä.

Miesten kisassa Kirmulan voittomarginaali oli 16 sekuntia. Voitto pääsi hieman jopa yllättämään Kirmulan, joka on tällä kaudella nostanut tasoaan kaikilla matkoilla.

– Edellinen sprinttikisani oli yli vuoden takaa Latviasta, joten mitään odotuksia ei tähän ollut. Tänään onnistuin rauhoittamaan suunnistuksen, sillä tiesin vauhdin riittävän. Voitto tuntuu hienolta. Olen siitä ehkä jopa hieman iloisempi kuin maastokisan voitosta, sillä nyt näin pärjääväni myös sprintissä. Vielä on paljon viilattavaa, mutta tämä oli tärkeä valmistautuminen viikon kuluttua käytäviin Sveitsin maailmancupeihin, Kirmula iloitsi tuoreena Suomen mestarina.

Kirmulan takana himmeämmät mitalit menivät Tuomas Heikkilälle ja Elias Kuukalle, joka Kirmulan tavoin on viihtynyt paremmin maaston puolella. Miesten kisan isoin yllättäjä oli kuitenkin neljännen sijan yhdessä Topi Syrjäläisen kanssa jakanut Alvar Palmen.

SM-sprintti, Forssa

Miehet: 1) Miika Kirmula KR 14.18, 2) Tuomas Heikkilä HS 14.34, 3) Elias Kuukka TP 14.36, 4) Alvar Palmen EsSu ja Topi Syrjäläinen HS 14.42, 6) Joni Hirvikallio Koovee 14.47.

Naiset: 1) Sofia Haajanen SK Pohjant 13.37, 2) Maija Sianoja MSParma 13.38, 3) Jenny Patana HiKi 13.43, 4) Alexandra Enlund PIF 13.49, 5) Sari Anttonen SK Pohjant 13.58, 6) Marika Teini SK Halden ja Aino Mänkärlä Lynx 14.06.

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail