Suomelle MM-tarkkuussuunnistuksen viestikultaa

Suomen kolmikko Pinja Mäkinen, Sami Hyvönen ja Antti Rusanen otti perjantaina Portugalin Idanha-a-Novassa käydyssä tarkkuussuunnistuksen MM-viestissä kultaa. Espanja oli kisassa hopealla ja Iso-Britannia pronssilla.

Suomen trion suoritukset olivat tuttua laatua. Torstaina normaalikilpailun MM-kultaa voittanut Mäkinen läpäisi avausosuuden normaalit tehtävärastit virheittä. Toisesta osuudesta Sami Hyvönen selvisi myös virheittä ja ratkaisi aikarastitehtävät Mäkisen tavoin nopeasti ja tarkasti. Ankkuriosuudella Antti Rusanen suoriutui tehtävistä ja aikarasteista ongelmitta, joten Suomen MM-kulta varmistui.

Kulta oli Suomelle ensimmäinen tarkkuussuunnistuksen MM-kisojen viestihistoriassa. Viesti on ollut MM-kisojen ohjelmassa vuodesta 2016 lähtien. Parhaimmillaan Suomi on ollut avoimessa sarjassa kaksi kertaa pronssilla.

Viestissä sijoitukset ratkeavat normaalitehtävien ja aikarastitehtävien yhteistuloksella, joka lasketaan sekunteina. Jokainen virhe normaalitehtävissä on 60 sekunnin arvoinen ja aikarastitehtävistä lasketaan suoritusaika sekä virheistä sakkosekunteja.

**

MM-tarkkuussuunnistus, Idanha-a-Nova, Portugali

Viesti: 1) FIN 116 (Pinja Mäkinen, Sami Hyvönen, Antti Rusanen), 2) ESP 205 (Hector Lorentzo Yustos, Jorge CaracaValente Barrera, Arturo Garcia Dengra), 3) GBR 228 (Charles Bromley Gardner, Tom Dobra, John Kewley), 4) SVK 244, 5) GER 256, 6) NOR 287.

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail