Antonia Hagalle hopeaa pyöräsuunnistuksen MM-pitkältä matkalta

Pyöräsuunnistuksen MM-kisoissa Itävallassa käytiin toiseksi viimeisenä kisapäivänä pitkän matkan kilpailut.

Naisten sarjassa Suomen mitaliputki jatkui upeasti, kun Antonia Haga otti sen mitä tuli kisoihin hakemaan: henkilökohtaisen MM-mitalin. Haga näytti hallitsevansa pitkän matkan kilpailut jo kevään EM-kisoissa, joista tuliaisina oli pronssi. Nyt mitali kirkastui MM-kisoissa hopeaksi. 37,1 kilometrin radan suunnistanut nainen oli syystäkin tyytyväinen maalissa.

Antonia Haga

-Suunnistus eteni sujuvasti, ei tullut virhettä, ainoastaan jotain pientä ja uskon että tein melko hyvät reitinvalinnat.

Naisten kisan voittoon suunnisti Tsekin Martina Tichovska ja pronssille Venäjän Svetlana Poverina. Hagan erotti kultamitalista lopulta ainoastaan 5 sekuntia. Pronssiin eroa kertyi lähes neljä minuuttia.

-Keskityin suunnistamiseen ja kisassa oli hyvä fiilis päällä. Sillä tavalla ne hyvät suoritukset yleensä tulee. Tiesin että taistelen mitaleista mutta keskityin vain tekemiseen. Nyt on hyvä fiilis eikä hirveästi väsytäkään.

Päivän kisa sai kiitosta suunnistettavuudesta ja reitinvalinnoista. Aikaisemmista kisoista poiketen, kartan pienet urat näkyivät nyt maastossakin.

-Tämä oli nyt paljon sujuvampi suoritus kuin aikaisemmat. Homma pysyi kasassa koko ajan, eikä tullut niin isoja virheitä, että olisin ollut hukassa.

Pyöräsuunnistuksen aikuisten ja nuorten maajoukkuevalmennuksesta vastaava Mikko Niskanen on luonnollisesti riemuissaan Hagan mitalista.

-Ihan älyttömän hienoa! Naisilla suoritukset ovat tällä viikolla olleet vähän mollivoittoisia ja tänäänkin moni keskeytti. On hienoa että saadaan naisiinkin mitsku. Se on merkki oikein tehdystä työstä.

Osa pitkän matkan keskeytyksistä johtui panostamisesta huomiseen, MM-kisat päättävään sprinttiin.

Laurila jälleen podiumille

Jussi Laurila taisteli päivän kisassa neljänneksi. Suunnistuksellisesti kilpailuun ei jäänyt juurikaan parantamisen varaa, mutta pieni lisäpotku olisi tarvittu mitalia ajatellen. Se olisi voinut löytyä esimerkiksi matkaseurasta. Nyt Laurila sai suunnistaa koko 46,5 kilometriä itsekseen.

Jussi Laurila

-Suunnistuksellisesti ei ollut supervaikeaa missään vaiheessa, mutta skarppina sai olla. Selkä meinasi vähän loppua, oli sen verran juurakkoinen maasto.

Myös miesten kilpailuun saatiin Tsekki-voittaja, kun Krystof Bogar nappasi kultamitalin yli kahden minuutin turvin ennen Sveitsin Simon Braendlia ja pronssille suunnistanutta Venäjän Anton Foliforovia. Mitalivauhtiin olisi tarvittu päälle kaksi minuuttia kovempi aika.

-En usko että olisin suunnistuksellisesti paljon paremmin  pystynyt vetämään. Tuntemukset vastaa päivän sijoitusta ja sain mitattua ulos aika lailla sen mitä oli mahdollista.

Jossiteltavaa jäi vain sen suhteen, että Laurila eteni koko matkan yksin, sillä kaverin kanssa matkaa taittavat pystyvät usein pitämään kovempaa vauhtia. Suomessa hetki sitten kisattujen erikoispitkän matkan SM-kisojen jälkeen pitkä matka tuntui Laurilasta yllättävän lyhyeltä.

-Ajattelin että jalka olisi ihan poikki lopussa, mutta tuntui ihan hyvältä. Loppulenkillä mietin että eikö tämä enää jatku.

Mitalikannassa pysyttiin myös nuorten myös sarjoissa

Nuorten kisoissa otettiin se mitä pitikin, kun suomalainen nousi kolmessa sarjassa podiumille. Nuorten MM-kisojen paras suomalainen oli pitkällä matkalla Teemu Kaksonen sijoittumalla pronssille ja jääden 5.21 voittajalle.

Kaarina Nurminen

Kaarina Nurminen oli tällä kertaa täysin pitelemätön nuorten EM-kisoissa. Pitkän matkan voitto irtosi yli kuuden minuutin erolla seuraavaan. Mitali oli Nurmiselle kisojen kolmas henkilökohtainen. Päivän toisen nuorten EM-mitalin nappasi Antti Rissanen ottamalla pronssia. Hopeaan jäi ero ainoastaan 14 sekuntia, mutta kulta karkasi 5.23 päähän.

MM-pyöräsuunnistuksen päättyvät sunnuntaina Itävallassa käytävään sprinttiin.

Kisasivut ja täydeliset tulokset: http://www.wmtboc2018.at/

Tulokset, MM-pyöräsuunnistus, pitkä matka, Itävalta

Naiset: 1) Martina Tichovska CZE  2.01.14, 2) Antonia Haga FIN 2.01.12, 3) Svetlana Poverina RUS 2.05.11, 4) Algirda Mickuviene LTU 2.06.33, 5) Gabriele Andrasiuniene LTU 2.06.54, 6) Veronika Kubinova CZE 2.07.00, 7) Mervi Pesu FIN 2.08.05, 10) Ruska Saarela FIN 2.09.39, 14) Ingrid Stengård FIN 2.10.38, Henna Saarinen FIN dnf, Marika Hara FIN dnf

Miehet: 1) Krystof Bogar CZE 1.56.13, 2) Simon Braendli SUI 1.58.20, 3) Anton Foliforov RUS 1.59.31, 4) Jussi Laurila FIN 2.01.16, 5) Valeri Gluhov RUS 2.01.27, 6) Vojtech Ludvik 2.02.04, 13) Pekka Niemi FIN 2.05.30,  16) André Haga FIN 2.06.25, 32) Samuel Pökälä FIN 2.15.05, 34) Kare Kaskinen FIN 2.15.35, Anders Bloster FIN dsq

Tulokset, NMM-pyöräsuunnistus, pitkä matka, Itävalta

Miehet: 1) Jan Hasek CZE 1.25.39, 2) Thomas Steinthal DEN 1.27.49, 3) Teemu Kaksonen FIN 1.31.00, 4) Adrian Jaeggi SUI 1.31.44, 5) Matyas Ludvik CZE 1.32.53, 6) Juandiego Marin Baraza ESP 1.35.53,…, 10) Juha Lilja FIN  1.42.33, 14) Tomi Nykänen FIN 1.44.31, 23) Väinö Venetjoki FIN 1.57.54

Naiset: 1) Constance Devillers FRA 1.34.06, 2) Vilma Kralova FRA 1.35.06, 3) Lucie Rudkiewicz FRA 1.40.13, 4) Uliana Sukholovskaja RUS 1.40.51, 5) Marina Oparina RUS 1.42.54, 6) Anastasia Chednikova RUS 1.46.13, …, 15) Eveliina Välimaa FIN 1.57.33, 16) Pinja Koskinen FIN 2.03.36, Saara Yli-Hietanen dnf, Jutta Nurminen dnf

Tulokset, NEM-pyöräsuunnistus, pitkä matka, Itävalta

Naiset: 1) Kaarina Nurminen FIN 1.06.52, 2) Lilou Pualy FRA 1.13.07, 3) Rozalie Kucharova CZE 1.14.50, 4) Jani Hnilica AUT 1.16.59, 5) Marisa Costa POR 1.18.32, 6) Christine Reibert Hansen DEN 1.19.19, 10) Silja Yli-Hietanen FIN 1.24.20, 11) Vilma Pesu FIN 1.24.58

Miehet: 1) Richard Wohanka CZE 1.10.11, 2) Kylian Wymer FRA 1.15.20, 3) Antti Rissanen FIN 1.15.34, 4) Grigory Volodin RUS 1.19.01, 5) Morten Ornhagen Jorgensen DEN 1.20.39, 6) Jason Bedry FRA 1.21.47, … 8) Ilari Haltia FIN 1.22.11, 26) Wertti Autio FIN 1.40.40

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail