Aleksi Karppinen voittoon opiskelijoiden MM-keskimatkalla

Opiskelijoiden MM-kisojen keskimatka suunnistettiin keskiviikkona Virpimäessä. Kisaviikon tavaramerkiksi muodostunut hellekeli ja keskimatkan haastava maasto tekivät kisasta jännittävän ja yllätyksellisen. Aleksi Karppinen ei hötkyillyt oman suorituksensa kanssa, teki sujuvaa työtä ja suunnisti upeasti koko kilpailun voittoon. Muut mitalit menivät Norjaan kun Paul Sirum suunnisti hopealle ja Håvard Haga pronssille.

Aleksi Karppinen kertoi tehneensä lähes nappisuorituksen, josta oli otettavissa pois ainoastaan kymmenisen sekuntia. Koska juuri kukaan ei voinut kehua helpolla juoksupäivällä, virheetön suoritus riitti tämän päivän kilpailussa korkealle. Karppisen voitolle oli pitkin kisaa tarjolla moniakin uhkaajia, mutta jokainen sortui vuorollaan virheisiin.

-Se oli suunnistuksellisesti tosi hyvä suoritus ja fyysisestikin jaksoi puskea loppuun asti kun suunnistus pysyi kasassa. Mutta kyllä se raskasta oli, ei siellä helpolla päässyt. Loppupuolella mietin että riittääkö vauhti mihinkään.

Karppinen piti paketin kasassa koko suorituksen ajan ja rauhoitti menoa kun siihen oli aihetta. Karppinen lähti kisaan luottaen omiin taitoihinsa.

-Etukäteen oli semmoinen olo että osaan suunnistaa näissä maastoissa. Parin ensimmäisen välin jälkeen alkoi tuntua että tämä on ihan tuttua hommaa.

Miesten kisassa ennakkosuosikiksi tituleerattu Sveitsin Joey Hadorn onnistui puolestaan eksymään matkalla useaan kertaan ja jättäytyi pois mitalitaisteluista.

-Maasto oli hankalampaa kuin oletin. Tein heti alussa virheen. Sen jälkeen juoksin norjalaisen perässä, mutta vauhti kuumassa kelissä oli minulle liian kovaa. Tein myöhemmin lisää virheitä, Hadorn kertoi kisan jälkeen, mutta myönsi kuitenkin pitäneensä maastosta.

Naisten kisassa Ruotsalaiset esittivät lähes ylivoimaista menoa. Kaikki neljä ruotsalaisnaista suunnistivat kuuden parhaan joukkoon. Naisten kisan mitalit voittivat Emma Bjessmo Ruotsista, Marie Olaussen Norjasta sekä Johanna Öberg Ruotsista. Paras suomalainen päivän kisassa oli Enni Jalava, joka suunnisti sijalle 14.

Kisajärjestäjien sivut

Opiskelijoiden MM-kisat, Kuortane.

Keskimatka

Naiset: 1) Emma Bjessmo SWE 37.32, 2) Marie Olaussen NOR 38.51, 3) Johanna Öberg SWE 38.53, 14) Enni Jalava FIN 44.15, 15) Jasmiina Rantala FISU 44.16, 22) Sanni Kivelä FIN 46.55, 27) Roosa Hämäläinen FIN 47.37, 34) Katja von Schoultz FIN 50.46

Miehet: 1) Aleksi Karppinen FIN 36.14, 2) Paul Sirum NOR 36.21, 3) Håvard Haga NOR 36.32, 6) Aleksi Anttolainen FIN 37.44, 10) Eetu Savolainen FIN 39.01, 24) Lauri Nenonen FIN 42.35