Kaukametsäläisten ja Puolustusvoimien yhteistyölle jatkoa

Puolustusvoimien ja Jukolan viestin järjestäjätahon Kaukametsäläiset ry:n välinen yhteistyö sai torstaina jatkoa, kun sopimus allekirjoitettiin Helsingissä. Puolustusvoimien puolesta sopimuksen allekirjoittivat henkilöstöpäällikkö, kontra-amiraali Timo Junttila ja liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Harri Koski. Kaukametsäläiset ry:n allekirjoittajina olivat varapuheenjohtaja Esko Junttila ja sihteeri Petteri Palmi.

Jukolan viesti on maailman suurin viestisuunnistustapahtuma. Tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 18 000 suunnistajaa. Puolustusvoimat on ollut Jukolan viestissä mukana jossain muodossa jo sen syntyhistoriasta asti, lähes 70 vuotta. Nykyisen kaltaisena yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 2003.

– Puolustusvoimat on ollut pääyhteistyökumppani Jukolan viestissä viimeiset 15 vuotta. Tällä sopimuksella uusitaan umpeutunut sopimus, puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Harri Koski kertoo.

– Yhteistyö on toiminut hienosti ja siihen sopimuksen jatkaminenkin perustuu, Koski toteaa.

Puolustusvoimat pystyy tarjoamaan tapahtuman järjestämisen tueksi omaa osaamistaan ja tietotaitoaan.

– Esimerkiksi tietoliikenteen ja viestiyhteyksien rakentaminen on sellaista, mitä ei ehkä järjestäjän taholta ole kyetty muuten tekemään – kyseessä on kuitenkin mittava operaatio televisiolähetyksineen ja tiedonkulkuineen. Samalla se toimii hyvänä harjoituksena viestijoukoillemme, Koski selventää.

Koski mainitsee yhteistyön eduiksi myös maanpuolustushengen nostattamisen: 30 000 ihmistä seuraa Jukolan viestiä joka vuosi paikan päällä ja television välitykselläkin tavoitetaan lisäksi suuri joukko katsojia.

– Kyseessä on iso kansalaistapahtuma, jonka myötä meille tarjoutuu mahdollisuus saada hyvää näkyvyyttä. Yhteistyön myötä saamme mukaan 50 sotilasjoukkuetta, joten tapahtuma on hyvä innostaja ja kannustaja myös meidän oman henkilöstömme suunnistustaidon ylläpitämiseksi. Samoin meille tärkeänä kohderyhmänä nuoret miehet ja naiset, potentiaaliset sotilasuralle hakeutujat, ovat sankoin joukoin paikalla, Koski kiteyttää.

Tänä kesänä Jukolan viesti suunnistetaan Hollolassa 16.-17. kesäkuuta.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail