Vuoden ansioituneet palkittavina Rastikaronkassa

Suunnistusliitto palkitsi lauantaina Tallinnassa vuoden 2017 aikana ansioituneita urheilijoita, seuroja ja seuratoimijoita. Liiton lisäksi Suunnistussäätiö jakoi stipendejä mm. arvokisamenestyksen perusteella yhtensä 80 000 euroa.

Vuoden suunnistajana palkittiin Venla Harju, joka teki loistavan paluun suunnistuksen maailman huipulle. Harju otti MM-kisoista keskimatkalta pronssia ja oli sprintin neljäs. Vuoden hiihtosuunnistajana palkittiin ensimmäiset arvokisamitalinsa MM- ja EM-tasolla saavuttanut Salla Koskela. Vuoden pyöräsuunnistajana ansioitui Jussi Laurila, joka voitti EM-kultaa keskimatkalla, ja vuoden tarkkuussuunnistajana MM-hopeaa saavuttanut Pinja Mäkinen. Vuoden valmentajana palkittiin Seppo Väli-Klemelä, joka valmentaa tamperelaisia maajoukkueveljeksiä Elias ja Anton Kuukkaa.

Vuoden seurana palkittiin Kouvolan Suunnistajat, jonka toiminta on monipuolista, idearikasta ja näkyvää. Vuoden PR-tekona palkittiin Tampereella järjestetyt nuorten MM-kisat onnistuneesti ja kustannustehokkaasti striimannut ryhmä. Vuoden suunnistushenkilö Anni Toiviainen ansioitui hiihtosuunnistuksen EM-viikon pääsihteerinä, johtaen isoa kisaurakkaa aikaansaavasti ja tehokkaasti.

Vuoden ohjaajana Suunnistusliitto palkitsi SK Pohjantähden Mervi Holster-Hemmin, joka tekee pyyteetöntä työtä koko alueen lasten ja nuorten suunnistuksen hyväksi. Vuoden ratamestarin palkinnon saa OK Trianin Pekka Vuorinen, joka on tarttunut ennakkoluulottomasti isojen tapahtumien ratamestarihaasteisiin. Vuoden kartoittajana ansioitui nuori Topi Syrjäläinen, jonka selkeällä sprinttikartalla käytiin kautta aikain ensimmäiset suunnistuksen SM-kisat Helsingissä. Vuoden suunnistustoimittajana palkittiin Sanomalehti Karjalaisen urheilutoimitus, joka uutisoi niin Joensuu-Jukolan kuin MM-kisojenkin tapahtumat laajasti ja monipuolisesti.

Vuoden 2017 onnistuneista seurojen markkinointi-ideoista palkittiin viisi seuraa: Riihimäen Suunnistajat (uusille jäsenille suunnattu starttipaketti), Turun Metsänkävijät (Turku Street-O, kaupunkisuunnistussarja), Espoon Akilles (polkujuoksun kautta uusia harrastajia), Ylistaron Kilpa-Veljet (jäärastit) sekä Lynx (koululaissuunnistuksen konsepti). Seurat palkittiin hyvistä ideoista ja toteutuksista tuhannen euron stipendillä.

Suunnistusliiton palkitut 2017

Vuoden suunnistaja Venla Harju, Tampereen Pyrintö
Vuoden hiihtosuunnistaja Salla Koskela, Lounais-Hämeen Rasti
Vuoden pyöräsuunnistaja Jussi Laurila, Jalasjärven Jalas
Vuoden tarkkuussuunnistaja Pinja Mäkinen, Koovee
Vuoden valmentaja Seppo Väli-Klemelä
Vuoden seura Kouvolan Suunnistajat
Vuoden suunnistushenkilö Anni Toiviainen, SK Vuoksi
Vuoden PR-teko JWOC2017 broadcasting team
Vuoden ohjaaja Mervi Holster-Hemmi, SK Pohjantähti
Vuoden ratamestari Pekka Vuorinen, OK Trian
Vuoden kartoittaja Topi Syrjäläinen, Helsingin Suunnistajat
Vuoden suunnistustoimittaja Karjalainen, urheilutoimitus
Kunniamaininnat: Antti Nieminen, Aila Flöjt ja Ville Luoma.

Seurapalkinnot/markkinointi-ideat: Riihimäen Suunnistajat (uusille jäsenille suunnattu starttipaketti), Turun Metsänkävijät (Turku Street-O, kaupunkisuunnistussarja), Espoon Akilles (polkujuoksun kautta uusia harrastajia), Ylistaron Kilpa-Veljet (jäärastit) sekä Lynx (koululaissuunnistuksen konsepti). Lisäksi Dimenteq palkitsi stipendillä Raja-Karjalan Suunnistajat nuorten valmennustoiminnan kehittämisestä.

Suunnistussäätiön stipendit

Mitalirahasto: Hiihtosuunnistuksen MM-mitalistit (Salla Koskela, Mirka Suutari, Marjut Turunen, Ville-Petteri Saarela, Tero Linnainmaa, Jyri Uusitalo), suunnistuksen MM-mitalistit (Venla Harju, Marika Teini ja Merja Rantanen), pyöräsuunnistuksen MM-mitalistit (Antonia Haga, Ingrid Stengård, Marika Hara, Andre Haga, Jussi Laurila ja Pekka Niemi), tarkkuussuunnistuksen MM-mitalisti Pinja Mäkinen.

Timo Peltolan rahasto: Leo Matinheikki, Siiri Saalo, Väinö Kotro, Elisa Mattila ja Ida Haapala.

Annin ja Hannun rahasto: Ari Nummela

Heikki Kauppisen rahasto: Outi Hytönen

Timo ja Maarit Ritakallion rahasto: Markku Vainio/Särkäniemi-suunnistus, Koovee

Kaakon rahasto/seurat: Suunta Huipulle -hankkeen seurat OK Trian, Tampereen Pyrintö, Helsingin Suunnistajat, Espoon Suunta, MS Parma ja Paimion Rasti; Jämsän ammattiopiston suunnistusvalmentajahanke; Koulukarttahanke (SK Vuoksi, Olavin Rasti, Kaakon Suunnistus, Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu)

Kaakon rahasto/nuoret urheilijat: Veera Klemettinen, Anu Tuomisto, Eerik Nurminen, Tuuli Suutari, Liisa Nenonen, Juha Lilja, Saara Yli-Hietanen

Huippusuunnistusrahasto: Olli Ojanaho

Metsäpiikojen stipendit

Metsäpiiat: Liisa Peltonen, Ida Haapala, Venla Tiljander.