Venla Harju neljäs MM-sprintissä

Suunnistuksen MM-kisat alkoivat suomalaisittain mainiosti, kun Venla Harju oli kisojen avausmatkalla Tartossa upeasti neljäs. Harjun lisäksi kymppikärkeen ehti Marika Teini (10.). Kirsi Nurmi oli 27.

Tanskan Maja Alm voitti MM-sprintin kolmannen kerran peräkkäin. Miesten kisan ykkönen oli Sveitsin Daniel Hubmann. Miehissä paras suomalainen oli Otto Simosas. Jesse Laukkarinen oli 30:s ja Aleksi Niemi hylättiin.

Harju oli neljänteen sijaansa erittäin tyytyväinen. Tamperelainen on tehnyt muutaman vaikean vuoden jälkeen tällä kaudella vahvaa paluuta kohti maailman terävintä kärkeä.

– Olen hirvittävän onnellinen, että olen pystynyt palaamaan tälle tasolle. Luulin jo, viime vuonna, että ne olivat viimeiset MM-kisani. Epäilin jo välillä, pärjäänkö tällä reissulla ollenkaan, kun suurin tukeni Antti joutui jäämään kotiin, kertoi Harju lähettäen samalla kiitokset koti-Suomeen monen vuoden tuesta.

Harju jäi kisan voittaneelle Almille vajaan minuutin. Ero muihin mitalisteihin Venäjän Natalia Gemperleen ja Galina Vinogradovaan oli sekin selvä, joten jossiteltavaa ei jäänyt.

– Tein hyvän suorituksen ja tiesin koko ajan reitinvalinnat ja toteutin ne. Ylämäkeä oli radalla paljon sprintiksi. Kun kolmannen kerran kivuttiin tuon mäen päälle, ei iskua enää ollut, Harju kertasi.

Kymmenenneksi sijoittunut Teini täytti tavoitteensa top10:iin sijoittumisesta.

– Kun se vielä tuli näin fyysisellä radalla, se oli minulle plussaa. Lopussa vähän tummuin, kun oli puhtaita juoksupätkiä. Olen sprintissä samalla tasolla kuin vuosi sitten ja talven harjoitustaustan pohjalta se lupaa hyvää, Teini summasi kisansa.

MM-ensikertalainen Kirsi Nurmi oli pettynyt omaan suoritukseensa, mutta suuntasi katseensa jo tulevaan.

– Olen kieltämättä pettynyt, mutta Venlan ja Marikan puolesta iloinen. En onnistunut tänään teknisesti. Kauden huonoin suoritus tähän kisaan harmittaa, mutta jospa näihin vielä joskus pääsisi mukaan, Nurmi mietti.

Miehissä Aleksi Niemi eteni kohti hyvää suoritusta, mutta jätti leimaamatta toiseksi viimeisellä rastilla, joten tamperelainen hylättiin.

– Luin ennen sitä rastia jostain syystä jo seuraavaa väliä ja portaitten jälkeen jatkoin ohi rastin, joka oli kadun toisella puolella. Nyt on vähän tyhjä fiilis, ei ole mitään jossiteltavaa, Niemi purki pettyneenä.

Otto Simosas selviytyi sprinttifinaaliin karsintaeränsä viimeisenä, mutta finaalissa irtosi 20:s sija.

– Kaikkeni sinne jätin, ja sain irti, mitä otettavissa oli. Jäin alussa aika paljon, eikä fyysisesti ollut paras olo. Kisa oli hieno ja kivaa oli, summasi Simosas ensimmäisen MM-finaalinsa.

Jesse Laukkarinen lähti kovaa heti startista, mikä kostautui ykkösvälin pitkään mäkeen.

– Menin ensimmäisen nousun kovaa ja hyydähdin vähän siihen. Kaikki voimat jäivät radalle. Lopussa olin viimeisen nousun jälkeen jo tosi väsynyt, Laukkarinen tunnusti.

Päävalmentaja Petteri Kähäri oli tyytyväinen MM-kisojen avausmatkaan, vaikka parannettavaakin jäi.

– Venlan ja Marikan myötä kokonaispanos oli erinomainen. Aleksin hylkäys jäi harmittamaan, sillä hän taisteli hyvin kohti 10-sakkia siihen asti, Kähäri mietti.

Tanskan Maja Alm otti kolmannen peräkkäisen MM-sprinttikultansa ylivoimaisella yli 37 sekunnin voitolla. Tanskalainen kasvatti eroa tasaisesti lähdöstä maaliin.

– Toivoin vain, että valitsin oikeat reitinvalinnat. Pysähdyin välillä varmistamaan tilanteen. Tämä kolmas kulta on se, josta olen kaikista ylpein, sillä tunsin paineet ja odotukset kovina, Alm kertoi.

Miesten ykkönen oli Sveitsin Daniel Hubmann, jolle MM-voitto oli jo seitsemäs, ja MM- mitali peräti 24:s. Hubmann ja hopeamies Ranskan Frederic Tranchand toivat ripauksen suomalaisväriä kärkeen, sillä kaksikko edustaa suomalaisseuroja Kooveetä ja Paimion Rastia. Ruotsin Jerker Lysell teki huikean paluun ottamalla pronssia. Mies juoksi perjantain karsinnassa ensimmäisen kisansa sitten viime vuoden MM-sprinttivoittonsa.

Suunnistuksen MM-kisat jatkuvat sunnuntaina Viljandissa kilpailtavalla sprinttiviestillä, johon Suomen joukkue ja juoksujärjestys on: Sari Anttonen, Topi Raitanen, Fredric Portin ja Merja Rantanen. Sprinttiviestin tv-lähetys alkaa Ylellä klo 16.55.

Tulokset – Suunnistuksen MM-sprintti, Viro

Naiset: 1) Maja Alm DEN 13.55,5 , 2) Natalia Gemperle RUS 14.32,5 , 3) Galina Vinogradova RUS 14.34,2 , 4) Venla Harju FIN 14.49,4 , 5) Anastasia Denisova BLR 14.52,2 , 6) Elena Roos SUI 14.57,7 , … 10) Marika Teini FIN 15.07,7 , 27) Kirsi Nurmi FIN 16.16,2 ,

Miehet: 1) Daniel Hubmann SUI 14.30,6 , 2) Frederic Tranchand FRA 14.33,5 , 3) Jerker Lysell SWE 14.35,8 , 4) Matthias Kyburz SUI 14.36,3 , 5) Jonas Leandersson SWE 14.43,3 , 6) Vojtech Kral CZE 14.49,5 , … 20) Otto Simosas FIN 15.33,8 , 30) Jesse Laukkarinen FIN 15.53,2 , Aleksi Niemi FIN hyl.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail