Antonia Haga suvereeniin SM-keskimatkan mestaruuteen

OK Botnian väreissä pyöräsuunnistava Antonia Haga teki tasaisen varman suorituksen SM-keskimatkalla ja otti nimiinsä ensimmäisen keskimatkan mestaruutensa. Miehissä parasta vauhtia piti Kankaanpään Suunnistajia edustava Pekka Niemi.

Antonia Hagan ero toiseksi suunnistaneeseen Kooveen Marika Haraan oli yli kaksi minuuttia.

– Tänään oli voittajafiilis koko matkan. Kaiken kaikkiaan matka meni hyvin ja ei paljoa tarvinut matkalla ihmetellä. Tarjolla oli kiva rata ja tänään tykkäsin joka kivestä ja juurakosta. Silloin, kun piti himmailla, niin ajettiin hiljempaa ja kun sai päästellä, niin mentiin niin kovaa kuin päästiin, Haga kertoi voittajareseptiään.

Jos kulta meni ylivoimaiselle voittajalle, taistelu pronssista oli tiukka, sillä Kokkolan Suunnistajien Ruska Saarela hävisi kilpasiskolleen 16,8 kilometrin radalla vain sekunnin.

– Tämä alkaa olla jo perinne, että häviän Kooveen naiselle sekunnin tai kaksi. Tämä ei ollut kyllä minun tyyppistäni maastoa, sillä rata oli tekninen ja vaati sähäkkää ajoa. En odottanut saavani mitalia, joten kyllä pronssi oli iloinen yllätys, Saarela iloitsi mitalistaan.

Pekka Niemi miesteen voittoon

Miehissä kovinta vauhtia piti Kankaanpään Suunnistajia edustava Pekka Niemi. Niemi otti SM-keskimatkan kultaa 43 sekunnin erolla ennen OK Trianin Anders Blomsteria.

– Isompia virheitä ei tullut eli suunnistuksellisesti oli hyvä päivä. Fyysisesti varsinkin ensimmäisellä lenkillä puuttui paras terävyys. Lisäbuustin tekemiseen toi se, kun näin loppumatkasta Jussi (Laurilan), kaksi minuuttia ennen matkaan lähteneen kilpailun pronssimitalistin kiinni saanut Niemi iloitsi mestaruudestaan.

Myös hopeamitalin ottanut Anders Blomster valitteli fyysisen terävyyden puuttumista edellisviikonloppuna käydyn maailmancupin jäljiltä.

– Isompia virheitä ei tulut, mutta kulku ei ollut ihan niin hyvä, kuin olisin toivonut. Harjoituskausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, Blomster harmitteli.

Pronssille vajaa kaksi minuuttia Niemeä hitaampana ajoi viime vuoden keskimatkan mestari Jussi Laurila.

– Tuntui, että viime viikon vauhdista oli jäljellä vain 80 prosenttia. Ehkä viime viikolla tuli liiankin vähän ajoa. Pientä virheittä tuli siellä täällä ja odotinkin, että Pekka tulee perätä, mutta yllättävän kauan siinä meni, maajoukkuemies manaili päivän kuntoa.

Pyöräsuunnistuksen SM-keskimatkan tulokset täältä: http://kouvolansuunnistajat.fi/kilpailu/sm-pyorasuunnistus-2017/