Angelniemen Ankkurin Mikko Sirén valmistautuu MM-pitkän matkan torstaiseen starttiin. Luvassa on pitkä ja raastava kisa, josta Sirén haluaa nauttia täysillä.
– Odotan aina pitkiä kisoja, ne ovat hienoja. Nautin siitä – pahastakin olosta hyvällä tavalla. En purista kisassa, vaan haluan rennon ja nautinnollisen fiiliksen, Sirén kuvaa MM-pitkän aattopäivänä.
Hän tietää, että MM-pitkällä, runsaan puolentoista tunnin aikana pitää jaksaa uskoa omaan tekemiseensä.
– Kisassa varmasti tuntuu pahalta, mutta pitää luottaa siihen, että jaksaa loppuun asti. Tavoitteenani on, että voin tuulettaa, kun tulen maaliin. Toivottavasti sitten ollaan sijoituksissa mahdollisimman korkealla, vaikka kisaan en sijoitustavoitetta olekaan asettanut.
Sirén myöntää Suomen miesten MM-keskimatkan onnistumisen nostaneen myös omaa fiilistä.
– Mieli on ennen kisaa hyvä ja odottavainen ja vähän on jo sopivaa kisajännitystäkin. Kiva päästä torstaina suunnistamaan, Sirén innostuu.
MM-pitkästä tekee raskaan paitsi kisan kesto myös maasto, jossa on varvikkoinen ja pehmeä pohja. Tosin välillä vauhdikkaat avokalliot nostavat vauhtia.
– Maasto on raskas ja työläs. Raskaan pohjan lisäksi on paljon korkeuseroa, mutta tykkään raskaista maastoista, Sirén kertoo.
Hän oli MM-kisoissa mukana jo 2014 Italiassa, jossa pitkältä matkalta heltisi 26. sija.
– Silloin tulin kisoihin maajoukkueryhmien ulkopuolelta ja fiilis oli vähän erilainen. Nyt olen ollut enemmän jo kansainvälisissä kisoissa ja porukka täällä on tuttua. Hieno fiilis, että saa olla täällä, Sirén korostaa.
MM-pitkän muut suomalaismiehet ovat Fredric Portin ja Olli-Markus Taivainen. MM-pitkä on nähtävissä suorana lähetyksenä Yleltä klo 14.55 alkaen Yle Femmalta.
