Askel kerrallaan kohti maailman huippua

kirmulaMMiika Kirmula on onnistunut siinä, missä niin moni on joutunut pettymään. Vuoden 2014 Nuorten keskimatkan maailmanmestari on noussut nuoresta iästään huolimatta tasaisen varmasti kohti aikuismaajoukkuetta ja maailman suunnistushuippua.

Matka nuorten maajoukkueesta aikuismaajoukkueeseen ei ole helppo, mutta Miika Kirmula on onnistunut siinä hyvin. Ensimmäiset maajoukkue-edustuksensa nuorten keskimatkan maailmanmestari, nyt 21-vuotias Kirmula sai jo viime vuodelta, kun nuorukainen pääsi edustamaan Suomea aikuismaajoukkueen kanssa niin Ruotsin ja Norjan maailmancupeihin kuin maailmancupin finaaliviikonloppuun Sveitsiin.

Kirmula onnistui myös ensimmäisellä kaudellaan aikuisissa nappaamaan pitkän matkan pronssia SM-kilpailuissa ja lunasti paikan nuorten, alle 23-vuotiainen talenttimaajoukkueessa. Ei mikään huono kausi vasta jalansijaa aikuisissa hakevalle nuorukaiselle.

Tänä vuonna seuratasolla Angelniemen Ankkuria edustava Kirmula jatkaa kokemusten hakemista aikuisissa ainakin toukokuun alussa järjestettävässä suunnistuksen maailmancupissa Puolassa. Kauden päätavoite on toukokuiset EM-kilpailut, jonka jälkeen, jos mies joukkueeseen pääsee, voi katsoa eteenpäin loppukauden tavoitteita. Liian suuria odotuksia kaudelle ei ole asetettu ja tiedossa on, että paljon on vielä matkaa maailman huipulle.

– Viimeisenä junnuvuotena teimme valmentajani kanssa pidemmän ajan suunnitelman ja siinä tähtäimenä oli pääsy vuoden 2017 Viron MM-kilpailuihin. Viime vuosi oli vielä totuttelua aikuisten sarjoihin ja tämän vuoden EM-kilpailut ovat välitavoite kohti ensi vuotta. Tämän vuoden MM-kilpailut ovat toki käyneet mielessä, mutta katsastuksista en aio ottaa mitään paineita, Kirmula sanoo.

Kirmulan määrätietoinen nousu kohti aikuiskärkeä on käynyt tasaisesti ja luonnostaan.

– Olen päässyt nopeasti eteenpäin. Suunnitelmissa oli ensimmäisenä vuonna aikuisissa nousta Suomen top 10:een, tänä vuonna top 3:een ja siitä kohti maailman kärkeä. Tasonnousu on ollut huomaamatonta, Kirmula pohdiskelee.

Kohti maailman huippua

Kirmulan tavoitteessa nousta huipputason suunnistajaksi on ollut apuna valmentaja, suunnistuksen maailmanmestari ja entinen suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Janne Salmi. Salossa asuva Kirmula on tehnyt yhteistyötä Salmen kanssa nyt muutaman kauden.

– Janne on nyt toista kautta fyysisen puolen valmentajanani ja jo aikaisemmin hän on ollut tukenani taitopuolen valmennuksessa. Tänä vuonna uutena on tullut voimatreenit, jota tehtiin talvella parhaimmillaan 2-3 krt viikossa. Punttitreeni näkyy varsinkin pitkillä matkoilla, Kirmula kertoo.

Jos fysiikassa välimatka huippuihin lähenee, suurin kehityskohde on kuitenkin suorituksenhallinnassa. Monesti muuten hyvän kilpailun on pilannut muutaman rastin notkahdus.

– Toki olen kaikilla osa-alueilla vielä perässä, mutta nyt työn alla on ollut suorituksenhallinnan kehittäminen. Valmistaudun jokaiseen kovempaan treeniin kuin kilpailuun ja pyrin vahvistamaan kisarutiineja. Suorituksenhallinta ei ole vielä sillä tasolla kuin haluaisin, Kirmula paljastaa.

Ulkomailta hyviä harjoituspäiviä

Miika Kirmulan talviharjoittelu on sisältänyt paljon leirejä ulkomailla. Mies on treenannut niin Kanariansaarilla kuin Espanjassa. Takana on myös leireilyä Sloveniassa ja Ruotsissa. Kirmulan täyspainoisen panostuksen harjoitteluun mahdollistaa vuoden alussa alkanut pesti Puolustusvoimien kouluttaja-aliupseerina.

– Sopimus mahdollistaa sen, että voin kolme seuraavaa vuotta panostaa täyspainoisesti urheiluun. Pystyn käyttämään tarjolla olevat harjoitusvuorokaudet keväällä ja kesällä ja kun kausi on lopuillaan, keskityn töihin alokkaiden kouluttajana, Kirmula kertoo ja mainitsee kuitenkin käyvänsä säännöllisesti toimipaikalla Santahaminassa.

kirmulaTulevan kauden kilpailuihin Kirmula lähteehyvillä mielin. Ensimmäinen askel kohti tavoitetta lunastaa paikka EM-kilpailuissa on jo saavutettu pääsyllä maailmancupin joukkueeseen. Puolassa mielessä eivät ole sijat vaan kansainvälisen kilpailukokemuksen kartuttaminen ja hallittujen suoritusten tekeminen.

– Näin keväällä on fiilis korkealla, kun kaikki kilpailut ovat vielä edessäpäin. Harjoituskausi on sujunut ilman jokavuotisia jalkavaivoja ja odotan hyvillä mielin tulevaa kautta, Kirmula tuumailee.

Suunnistuksen maailmancupin ensimmäinen osakilpailu käydään Puolassa 30.4. -2.5.