Vuoden 2015 kuntosuunnistustilasto

Kuntosuunnistuksen kasvu jatkui edelleen vahvana vuonna 2015.  Mennellä kaudella ylitettiin 400 000 käynnin raja. Uusi ennätys kirjataan nyt lukemin 409 000, kun edellisvuonna päästiin 388 000 suoritukseen.  Kasvua edellisvuoteen verrattuna tuli noin 5,4 %. Suurimmat kasvulukemat saavutettiin Uudellamaalla, Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Vain kahdella alueella neljästätoista kävijämäärä pysyi suunnilleen edellisvuoden lukemissa.

Kuntosuunnistustapahtumia järjestettiin hieman edellisvuotta enemmän, mikä johtui ainakin lisääntyneestä talvi- ja korttelirastien määrästä.  Seurojen ilmoittamien tapahtumien kokonaismäärä oli noin 3900. Järjestelyihin osallistui noin 260 seuraa.

Suurimpia kuntosuunnistustapahtumia kauden aikana olivat Helsingin Suunnistajien Iltarastit, Tampereen Iltarastit, Oulurastit, Espoorastit, Kokkolan Suunnistajien Maanantairastit, Turku-Rastit ja Keski-Uusimaa rastit. Myös Kouvolan Suunnistajien kahdessa eri tapahtumasarjassa oli runsaasti kävijöita, suorituksia kertyi yhteensä yli 8600.

Kainuun Rastiviikon ja Fin5-suunnistusviikon kuntosuunnistussuoritukset ovat mukana tilastoissa. Kainuussa startattiin kuntosuunnistussarjoissa 2973 kertaa ja Fin5:llä 1925 kertaa.

Vähintään 60 seuraa järjesti kauden aikana useamman illan kestävän aikuisten suunnistuskurssin, joihin osallistui yli 1400 henkilöä.

Myös toista kautta käytössä olleille MOBO-rasteille riitti hyvin kävijöitä. Ratojen määrä kauden alussa oli 22 ja loppuvuodesta jo 58. Kauden aikana leimailtiin rasteilla lähes 26 000 kertaa. Suomi ohitti kauden aikana sekä rata- että leimausmäärissä MOBO:n synnyinmaan Viron. Suositun rata oli Helsinki Olympiastadion, missä leimauksia kertyi 2800. Ratoja käytettiin paljon myös perinteisten kiintorastien tapaan paperikartoilla. Näiden käyttäjien määrät eivät näy tilastoissa.