
Hiihtosuunnistuksen arvokisaviikko alkaa maanantaina Itävallan Obertilliachissa sprintillä. Suomen iskuvalmiin joukkueen konkari on Janne Häkkinen, joka starttaa jo seitsemänsiin EM-kisoihinsa. Mirka Suutari puolestaan kuuluu joukkueen keltanokkiin, jolla edessä on uran ensimmäiset arvokisat.
Häkkinen sanoo olevansa tyytyväinen kisavalmistautumiseensa. Ainoastaan joulukuun huonot olosuhteet jättivät jossiteltavaa.
– Joulukuu on ainoa jakso, jolloin olisin halunnut tehdä asioita eri tavalla. Sitä ennen ja sen jälkeen olen harjoitellut ihan suunnitelmien mukaan, Häkkinen arvioi.
Hän teki kisaviimeistelynsä Anterselvassa alkuviikon precampilla.
– Siellä pääsimme totuttautumaan ilmanalaan lähellä kisapaikkaa ja olosuhteet olivat hyvät. Jakso oli riittävän pitkä korkeaan ilmanalaan sopeutumisen kannalta ja tuntemukset olivat hyvät koko ajan.
EM-kisoissa Häkkisen tavoite on yksiselitteinen ja selkeä: henkilökohtainen mitali. Päämatkoikseen Suunta Jyväskylän mies ilmoittaa yhtä jämäkästi kaikki matkat.
– Kaikki matkat käy, en niitä erottele. Pitkä matka on vahvin matkani, keskimatkan yhteislähtökään ei ole mikään ongelma ja sprintissä on ehkä eniten ollut ongelmia. Kaikilla matkoilla vauhtini kuitenkin riittää. Ei tässä sirkuksessa kovin montaa jätkää ole, joilla on mahdollisuus hiihtää kovempaa, Häkkinen lataa.
Hän ei tuhlaa kisaenergiaansa miettimällä pahimpia kilpakumppaneita. Oma tekeminen on fokuksessa. Korkean ilmanalan lisäksi oman mausteensa kisaan tuo kirkas alppiaurinko ja valkeana hohtavat hanget. Häkkinen kilpailee yleensä mustatuin silmänalusin, jotta häikäisevä valo ei häiritse kartanlukua.
– Vahinko, ettei hiiliä ole nyt mukana – joutuukohan sitä käymään dieselautojen pakoputkilla, Häkkinen virnisti EM-viikon aattona.
Suutari nauttii kehityksestä
21-vuotias Mirka Suutari on tällä kaudella noussut melkoisella loikalla naisten edustustehtäviin. Maailmancupissa talven paras henkilökohtainen sijoitus on Saksassa napattu sprintin 15. sija, ja Suutari myöntääkin, että nälkä on kauden mittaan kasvanut.
– EM-kisoissa lähden hakemaan sijoitusta 15. sakkiin, mutta kisaviikon aikana yritän pitää vahvasti ajatukset enemmän suorituksessa kuin sijoituksessa, korostaa Suutari EM-debyyttinsä aattona Obertilliachissa.
Hän joutui kesällä pitämään kuukauden treenitaukoa, mutta syksyn treeni alkoi tuottaa tulosta.
– Selkeää kehitystä on tapahtunut, joten ei se huonosti ole mennyt .Hiihtovauhtini on kehittynyt ja on kiva tietää, ettei kisaan tarvi lähteä nöyristelemään. Nyt pitää tehdä töitä suunnistuksen kanssa, että saa sen taas samalle tasolle, Kouvolan Suunnistajia edustava Suutari tarttuu koventuneen vauhdin tuomaan suunnistushaasteeseen
Suutari viimeisteli EM-kuntoaan alkuviikon Anterselvassa hieman kisamaastoa korkeammalla.
– Siellä oli hyvä totutella ohuempaan ilmaan ja hiihto muuttuikin viikon aikana helpommaksi. Sieltä jäi hyvä fiilis, iloitsee liikuntaneuvojaksi Pajulahdessa opiskeleva Suutari.
Mirka Suutari on Itävallassa ikään kuin kahdessa roolissa: omien starttien rinnalla mielenkiintoa on tavallista enemmän myös nuorten MM-tuloksissa. Mirka Suutari valmentaa pikkusiskoaan Tuulia, joka on mukana nuorten MM-joukkueessa.
– Tuulin kanssa jo vuosi sitten mietimme, että lähdetään Itävaltaan – ja nyt me oikeasti ollaan täällä. Tosi siistiä päästä kisaamaan – vaikean kesän jälkeen tästä tosiaan nauttii, Suutari hymyilee.

Suomen joukkuet EM-kisoissa ja nuorten arvokisoissa
IOF:n livecenter kisapäiville