Kartan kääntöpuoli – Invernessistä Strömstadiin

SKOTLANNISTA HYVÄT LÄHDÖT RUOTSIN MM-PROJEKTILLE

Suunnistuksen MM-kilpailujen päättymisestä on reilu kuukausi. Suomi saavutti Skotlannin rasteilta yhden hopean, kaksi nelossijaa ja kaksi kutossijaa.

Vuokatin MM-kisojen kaltainen menestys oli hyvinkin mahdollista. Minna Kauppi leimasi sprintissä viimeisellä rastilla vielä kolmantena ja Mårten Boströmkin oli loppusuoran avautuessa vain sekunnin jäljessä viimeistä mitalisijaa. Naisten viestissä antauduimme ulos mitalipaikoilta vasta toiseksi viimeisen rastin jälkeen.

Kaikilla mittareilla mitattuna suomalaiset suunnistajat olivat huomattavan paljon lähempänä kärkeä kuin vuosi takaperin Italian mitalittomissa kisoissa. Pystyimme usealla matkalla olemaan mukana mitalitaistelussa, vaikka ne suurimmaksi osaksi kääntyivätkin meidän tappioksi. Lisäksi joukkueessa oli monta urheilijaa, joilla oli onnistuessaan mahdollisuudet mitaleihin.

Sprinttimatkoilla valmistautuminen oli onnistunut ja saimme kärkiurheilijamme huippusuorituksilla mukaan mitalitaistoon. MM-sprintin jälkeen voidaan todeta tason kovenevan vuosittain. Miesten kilpailussa voittaja eteni 3.12/km toteutetulla reitillä. Huolimatta touch free-leimauksesta tämä oli selkeästi historian kovavauhtisin MM-sprinttifinaali.

Ennakkoon levein valtti Suomen joukkueelle oli tason leveys ja terävyys naisten maastomatkoilla. Ne muodostuivatkin samalla suurimmaksi iloksi ja karvaimmaksi kalkiksi.

En näe, että joukkueena olisi joku yhteinen syy teknisille alisuoriutumisille. Kyse on enemmänkin siitä, että suoritukseen ei löytynyt oikeanlaista tasapainoa, joka yleensä aiheutuu joko tilanteen kehityksestä pidemmällä matkalla kohti arvokisoja tai sitten ihan viimeisen viikon tuntemuksista ja olotiloista.

Suomen juhlapäiväksi muodostunut MM-keskimatka Darnawayssa oli kokeneiden suunnistajien näytöstä. MM-hopeaa tuulettanut Merja Rantanen nähdään usein kävelemässä rastin jälkeen tv-kuvissa. Niin nytkin. Vahvat perustoiminnot eli liikkeelle rastilta vasta kunnon suunnitelma naulattuna ja pysähtyminen epävarmoissa tilanteissa toi mitalin onnistuneen fyysisen kunnonajoituksen ohella. Rantasen syvälle juurtuneet toimintamallit auttoivat tiukassa paikassa ja jatkuvasti vaihdelleen maastotyypin kisassa toimimaan rauhallisesti.

Viestissä tuli todistetuksi se, että todella vauhdikkaissa maastoissa naisemme tarvitsevat lisää perusvauhtia aivan parhaisiin verrattuna – tanskalaiset sen osoittivat.

Miesten maastomatkoilla onnistuimme kokonaisuutena teknisesti huomattavasti naisia paremmin. Italian MM-rasteihin ja alkukauden maailmancupiin nähden sijoitukset paranivat mainiosti.

Joka tapauksessa, kun peilataan miessuunnistajien onnistumisen tasoa ja niillä saavutettuja sijoituksia, voidaan todeta, että olemme fyysisesti takamatkalla maailman kärkeen nähden ja vieläpä melko reilusti. Skotlannin kisoissa Mårten Boström oli miessuunnistaja, joka vauhtinsa puolesta osoitti kykenevänsä taistelemaan mitaleista.

RYHMÄHARJOITTELUN VOIMAA

Kun tarkastellaan menestyneitä maita, niin Suomi on selkeästi jäljessä yhden voimavaran hyödyntämisessä. Suomesta nimittäin puuttuu samanlainen voimakas ryhmäharjoittelu- ja sparrauskulttuuri, joka on monilla kilpailijamailla tiedostettu vahvaksi voimavaraksi. Erityisesti yhdessä toteutetut vauhti- ja lajiharjoitukset tuovat laatua ja oikeanlaista latausta tekemiseen.

Ryhmäharjoittelun parhaan voimannäytteen tarjoilivat Skotlannissa tanskalaiset. He harjoittelevat Århusissa yhdessä maan parhaiden kanssa, parhaassa valmennuksessa ja parhaissa olosuhteissa. Seuratasolla paras esimerkki vastaavasta ryhmäharjoittelukulttuurin voimasta löytyy Halden SK:sta.

Suomessa meillä on kolme toimivaa valmennuskeskusta erinomaisine valmentajineen Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Aivan vastaavanlaiseen voimaan ja tehokkuuteen emme Suomessa pääse tukipalveluiden osalta kuin tanskalaiset, mutta muilta osin systeemi toimii hyvinkin Tanskan malliin.

Suomen ongelmana Tanskaan nähden on se, että iso osa parhaista urheilijoista ei harjoittele näissä kolmessa valmennuskeskuksessa, joka myös katkaisee mahdollisuuden parhaiden ryhmäharjoitteluun parhaissa olosuhteissa ja parhaassa valmennuksessa. Tässä vaiheessa onkin äärimmäisen olennaista, jotta kaikki yhdessä ohjaamme huipulle tähtäävät ja opiskelemaan lähtevät nuoret harjoittelemaan yhteen näistä kolmesta jatkuvasti kehittyvästä valmennuskeskuksestamme.

Suurin muutos ryhmäharjoittelun suhteen tarvitaan silti asenteessa. Suomessa on sinänsä vahva perinne henkilökohtaisista valmentajista urheilijoiden takana. Yksi tärkeä rooli valmentajilla on vastata urheilijoiden harjoittelun rytmityksestä ja seurata palautumistilaa.

Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää päästä irti siitä ajatusmallista, joka määrittää minun urheilijani tekemään vastaavan harjoituksen keskiviikkona, kun se ryhmän ohjelmassa on tiistaina. Miten on mahdollista, että MM-pitkän nelonen Frederic Tranchand on eniten Turun valmennuskeskuksen yhteisharjoituksiin osallistunut urheilija?

JUOKSUVAUHDIN VAATIMUSTASOT OTETTAVA TOSISSAAN

Tiedämme varsin hyvin kansainväliset vaatimustasot juoksuvauhdin suhteen suunnistuksessa menestymistä ajatellen. Meiltä puuttuu kuitenkin isossa kuvassa jatkuva säännöllinen kehityksen seuranta, jolla varmistetaan juoksunopeuden eteneminen ja harjoittelun toimivuus kohti kansainvälisiä vaatimustasoja.

Riittävän juoksunopeuden kehittäminen on nostettava riittävän korkealle prioriteettilistalla. Pitää olla halua nostaa vauhti kansainvälisiä vaatimuksia vastaavaksi. Jatkuvan seurannan lisäksi jokaiselta viikolta täytyy löytyä harjoitus, joka kehittää kykyä rentoon kovavauhtiseen juoksuun. Lisäksi on syytä kasvattaa reipasvauhtisen juoksun määrää perusharjoittelussa.

Liian usein mennään piiloon suunnistustaidon, suunnistuksen tehokkuuden ja maastojuoksuominaisuuksien taakse. Tietysti ne ovat se tärkein edellytys suunnistuksessa menestymistä ajatellen, mutta nykypäivänä ilman sitä riittävää vauhtia ei vain yksinkertaisesti voi menestyä kansainvälisesti.

Haastava kombinaatio siis kokonaisuudessaan, mutta eiköhän siitä hyvällä suunnittelulla selvitä. Lajinomaisuus ja lajiharjoittelu ehdottomassa keskiössä, mutta vähintään kerran viikossa on työskenneltävä tavoitteellisesti puhtaan juoksunopeuden saattamiseksi kilpailukykyiselle tasolle.

Kaiken tekemisen pohjana on yhdessä kehitettävä tavoitteellisten suunnistajien otollisia olosuhteita. Elämäntilanne on oltava sellainen, että kykenee kahdesti päivässä harjoitteluun ja vielä varaamaan aikaan kehon huollolle ja palautumiselle. Lisäksi on pystyttävä leirittämään itseään erilaisissa maastotyypeissä ja pystyttävä muutenkin suunnistamaan runsaasti arkiympyröissä.

Haasteet huippusuunnistajana menestymiseen ovat siis melko kovat. Urheilija tarvitsee ympärilleen vahvan tukiverkon, joka yhdessä luo olosuhteita ja urheilijalle mahdollisuuksia kansainvälisen huipun tavoitteluun.

Maajoukkueessa ja valmennuskeskuksissa puhallamme uutta virtaa yksilöllisiin vaatimustasoihin ja tehostamme seurantaa kokonaisvaltaisesti tulevalle kaudelle. Isompi kysymys on se, miten saamme jokaisen huippusuunnistajaksi mielivän nuoren pysymään hereillä maakunnissa ja vastaamaan huutoon oikeanlaisella pitkäjänteisellä tekemisellä.

juha

 

 

 

Juha Taini
suunnistuksen päävalmentaja

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail