Airila yllätti positiivisesti MM-keskimatkalla

hannu_webHannu Airila oli paras suomalaismies suunnistuksen MM-kisojen keskimatkalla Skotlannin Darnawayssa. Airila oli Sveitsin Daniel Hubmannin voittamassa kisassa kahdestoista. MM-hopeaa otti kisan yllättäjä Ranskan Lucas Basset ja pronssia Ruotsin Olle Boström.

Airilan takana Fredric Portin oli neljästoista ja Olli-Markus Taivainen sijalla 31. Airila oli luonnollisesti tyytyväinen sekä suoritukseensa että sijoitukseensa. Airilan paras MM-sijoitus uralla on Sveitsistä 2012 metsästetty 11. sija. Eroa kärkeen kertyi 1.55.

– En ole aiemmin ollut näin lähellä kärkeä. Olen ehdottomasti tyytyväinen kisaan. MM-projekti oli intensiivinen runsaan kahden kuukauden urakka ja siitä jäi hyvä fiilis, talven ja kevään harjoituskaudella opintoihin ja töihin keskittynyt Airila summasi.

Airilan mukaan sekä maasto että rata sopivat hänelle.

– Maasto oli hyvin odotetunlaista, ehkä vähän peitteisempää. Vauhdin hurmaan siellä ei päässyt, ja se sopi minulle.

Myös Portin oli tyytyväinen saatuaan uransa parhaan MM-sijoituksen. Portin jäi kärkeen 2.07.

– Välillä tuntui, ettei päässyt mihinkään ja piti vaan puskea peitteisessä maastossa. Lopussa maaston juoksukelpoisuus parani, mutta en ehkä saanut ihan viimeistä vaihdetta päälle, Portin pohti.

Portin kuvasi radan alkuosaa simppeliksi, ja puolivälissä löytyivät ne haastavimmat rastit.

– Suoritukseeni voin olla tyytyväinen, ehkä joku 15 sekunnin koukku tuli.

Olli-Markus Taivainen teki parin minuutin virheen jo radan alkuvaiheessa. Hän samaisti itsensä viereiseen suppaan.

– Ilman sitä tavoite olisi täyttynyt. Sain kuitenkin itseni kasattua sen jälkeen ja se oli positiivista, Taivainen summasi kisansa.

Päävalmentaja Juha Taini oli tyytyväinen Suomen miesten panokseen MM-keskimatkalla.

– Airila ja Portin tekivät huippujuoksut ja Taivaisenkin suoritus oli hyvä lukuun ottamatta alun virhettä. Viimeistely on onnistunut ja taidollisesti olimme valppaita, summasi Taini miesten kisan.

Täydelliset tulokset: www.woc2015.org

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail