Nappisuunnistus toi MM-kultaa. Kuva: Erik Borg
Nuorten MM-kisojen keskimatkan finaali kilpailtiin Norjan Raulandissa tiistaina 7. heinäkuuta. Karsinta kisaa varten käytiin maanantaina, ja Suomen kahdestatoista suunnistajanuoresta finaaliin karsiutui 11. Viime vuonna keskimatkan kulta tuli Suomeen, ja tänä vuonna perinne jatkui, kun Olli Ojanaho suunnisti maailmanmestariksi. Päävalmentaja Antti Örn oli suojattinsa suorituksesta liki sanaton.
– Ei tässä tiedä mitä sanoa, valtavan hieno juttu. Kisa meni todella tiukoille, mutta Olli on kova poika ja pisti pelin jännäksi, Örn suitsutti.
Nuorten suunnistajien ehdotonta eliittiä edustavalle Olli Ojanaholle MM-kulta on hyvää jatkumoa hienolle EM-menestykselle ja edellisvuoden MM-pronssille. Edellisvuoden pronssi jätti mitalinnälän, eikä upea menestys ollut huippusuunnistajalle täysi yllätys.
– Kyllä tästä on etukäteen ehtinyt haaveilla lenkeillä ennen kisaa. 2014 jäi parannettavaa suoritukseen, ja nyt suoritus oli ihan hyvä, tuore maailmanmestari kertoi vaatimattomasti.
Ojanaholla oli mainio vauhti päällä koko kisan ajan, ja ensimmäisellä kontrollipisteellä hän oli liki 20 sekuntia muita nopeammin. Kisan edetessä ero muihin kasvoi kasvamistaan muutamista virheistä huolimatta. Ojanaho kiiti maaliin voittajana reilun kymmenen sekunnin kaulalla hopeamitalistiin, Ruotsin Erik Anderssoniin. Reitille mahtui myös hämminkiä, joka ei onneksi kostautunut pahasti.
– Loppulenkillä kuuntelin kuulutuksia ja omaa nimeä ei kuulunut, joten ajattelin suorituksen menneen huonosti. Siinä menetin kontrollia, Ojanaho kertoi.
Suomalaismiehistä suurin osa mahtui kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Aleksi Niemi joutui keskeyttämään nilkkavaivan takia, ja hänen osallistumisensa loppuviikon kisoihin on vielä vaakalaudalla.
Naisten kilpailu oli yhtä jännitystä alusta loppuun. Suomalaisista Noora Koskinen ja Anna Haataja olivat kiinni mitaleissa pitkään, mutta Koskisen virhe vei kärkisijat ja Haataja putosi pronssilta noin viidellätoista sekunnilla. Valmentaja Örniltä riitti kehuja kuitenkin tasaisen hyvät suoritukset tehneille Pihla Otsamolle ja Haatajalle.
– Molemmat olivat loistavia, erityisesti Annalle olisin suonut mitalin usean vastaavan nelossijan jälkeen. On kuitenkin muistettava, että kisa oli hyvin vaikea sekä fyysisesti että henkisesti. Siihen nähden meni hyvin, Örn muistutti.
Kisat jatkuvat torstaina 9.7. pitkän matkan kilpailulla.
Tulokset:
Naiset: 1) Anine Ahlsand NOR 26.57 2) Johanna Öberg SWE 27.11 3) Sandrine Müller SUI 27.14 4) Anna Haataja FIN 27.30 5) Ingeborg Eide NOR 27.48 6) Tilda Johansson SWE 27.55 … 8) Pihla Otsamo FIN 29.25 22) Niina Hulkkonen FIN 31.58 29) Noora Koskinen FIN 32.28 57) Emmi Jokela FIN 40.19
Miehet: 1) Olli Ojanaho FIN 25.13 2) Erik Andersson SWE 25.27 3) Sven Hellmüller SUI 26.16 4) Jonas Madslien Bakken NOR 26.22 5) Audun Heimdal NOR 26.43 6) Nikita Stepanov RUS 26.57 … 10) Anton Kuukka FIN 27.44 14) Topi Raitanen FIN 28.35 18) Topias Ahola FIN 28.51 23) Arttu Syrjäläinen FIN 29.47 Aleksi Niemi DNF