Jussi Laurilalle EM-hopeaa

Jussi Laurila pyyhälsi EM-pitkällä matkalla hopeaan. Kuva: Elina Erkkilä.

Suomen Jussi Laurila otti pyöräsuunnistuksen EM-kisojen pitkältä matkalta hopeaa. Laurila sai välipäivänä jalat mitalitahtiin ja hopea irtosi puolitoista minuuttia voittaja Venäjän Anton Foliforovin jälkeen. EM-viikon paras tulos sai Jalasjärven Jalaksen kuskin tyytyväiseksi.

– Riitti jo nuo palkintopallin vieressä seisoskelut. Tyytyväisin olen siihen, että tiesin, mitä tehdä välipäivänä ja ajotatsi löytyi, hopeamies iloitsi.

Laurila sanoi lähteneensä tunnustellen liikkelle 40 kilometrin ja parin ajotunnin kisaan.

– Pyrin pitämään tasaista vauhtia koko ajan niin, että ehti lukea karttaa hyvin. Maastossa oli korkeiden eläinaitausten tekemiä pussinperiä ja niitä piti välttää. Löysin hyvin itselle sopivat reitinvalinnat, Laurila kertoi.

Hän oli erityisen tyytyväinen pitkän välin reitinvalintaan.

– Olin jo ottamassa jompaa kumpaa vasemmalle lähtevää reitinvalintaa, kun päätin kuitenkin katsoa vielä muut. Se kannatti, sillä oikealta pääsi tasaisempaa reittiä ja alamäkeä rastille. Sen jälkeen sain ensimmäisen kerran edellä lähteneiden selkiä kiinni, ja tiesin, ettei tämä ihan huonosti mene.

Naisten kisan voitti Iso-Britannian Emily Benham vain 20 sekunnin erolla Ranskan Gaelle Barletiin. Kaksikko on jakanut EM-viikon kultamitalit keskenään. Ranskan Hana Garde oli kolmas. Paras suomalainen oli Ingrid Stengård viidentenä. Marika Hara oli seitsemäs ja nuori Henna Saarinen hienosti 14:sta.

EM-pitkällä matkalla maaston terävät kivet ja kepit aiheuttivat kalusto-ongelmia. Suomalaisista rengasrikosta kärsivät Pekka Niemi ja Antonia Haga. Niemi oli rikosta huolimatta kymmenes.

EM-pyöräsuunnistus päättyy lauantaina viestiin.

Suomen joukkueet ovat:
Naiset: FIN1 Haga, Stengård, Hara; FIN2 Saarinen, Lindroth ja Saarela.
Miehet: FIN1 Lahtinen, Laurila, Niemi; FIN2 Haga, Kaskinen, Blomster

Pyöräsuunnistuksen EM-kisat, Idanha-a-Nova Portugali

Pitkä matka

Miehet: 1) Anton Foliforov RUS 1.44.18, 2) Jussi Laurila FIN 1.45.47, 3) Baptiste Fuchs FRA 1.46.48, 4) Luca Dallavalle ITA 1.48.31, 5) Jiri Hradil CZE 1.48.49, 6) Marek Pospisek CZE 1.49.32, 10) Pekka Niemi FIN 1.52.08, 22) Andre Haga FIN 1.59.31, 26) Anders Blomster FIN 2.05.22, 30) Kare Kaskinen FIN 2.10.46, Tuomo Lahtinen FIN keskeytti.

Naiset: 1) Emily Benham GBR 1.42.11, 2) Gaelle Barlet FRA 1.42.31, 3) Hana Garde FRA 1.43.10, 4) Camilla Sögaard DEN 1.43.33, 5) Ingrid Stengård FIN 1.47.04, 6) Marie Brezinova CZE 1.49.32, 7) Marika Hara FIN 1.49.46, 14) Henna Saarinen FIN 1.58.48, 21) Ruska Saarela FIN 2.07.41, 22) Antonia Haga FIN 2.08.34, Mona Lindroth FIN keskeytti.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail