Suomen Jussi Laurila avasi pyöräsuunnistuksen maailmancupin Unkarissa mainiosti. Laurila otti pitkän matkan yhteislähtökisan ykkössijan väännettyään voitosta tiukasti Venäjän Anton Foliforovin kanssa. Naisten kisassa Suomen Ingrid Stengård oli toinen Emily Benhamin jälkeen.
Laurila kävi voitosta melkoista kissa-hiiri-leikkiä, joka lopulta kääntyi jalasjärveläisen voitoksi ja sai miehen myhäilemään tyytyväisenä.
– Jalat riitti siihen taktiikkaan, mitä suunnittelinkin. Alussa katsoin rauhassa letkassa, miten hajonnat menee ja kun mahdollisuus tuli, lisäsin vauhtia tarkoituksena päästä karkuun tai harventaa letkaa, kuvasi Laurila yhteislähtökisan taktiikkaansa.
Laurila eteni muutaman viimeisen rastivälin Foliforovin kanssa vuorotellen kärjessä. Vauhdikas kisa kapeine kärrypolkuineen ja tiukkine käännöksineen antoivat takaa-ajajalle mahdollisuuden iskeä karkulaisen selkää kiinni.
– Juuri ennen viidenneksi viimeistä rastia oli nopea alamäki, jonka jälkeen piti kääntyä tiukasti oikealle. Sain juuri käännettyä, kun vedin jarrut ihan lukkoon. Foliforov meni siinä noin 15 metriä pitkäksi. Rastin jälkeen lähdin kapeata uraa pitkin alamäkeen, ja Foliforov sai taas kiinni, kun ekana meni, ei välillä ollut mitään käsitystä, missä polun pitäisi mennä, Laurila kertasi tiukkoja tilanteita.
Viimeiselle rastille Laurilalla oli selvä suunnitelma ja taktiikka onnistui.
– Toiseksi viimeisellä rastilla toinen leimasin oli pimeänä ja sain siinä ajettua taas kiinni. Olin päättänyt, että viimeisellä rastilla lähempänä maalia olevalla leimasimella pitää leimata, jos aikoo menestyä. Ja se onnistui, myhäili Laurila.
Muista suomalaisista Samuli Saarela oli yhdeksäs ja Pekka Niemi kuudestoista.
Naisten kisassa Stengård yllättyi kakkossijastaan, sillä valmistautuminen sujui suksilla Alpeilla.
– Ennen kisaa mietin, tuleeko tästä mitään, mutta ajo olikin tänään helppoa. Hajontavälit menin yksin omia reitinvalintoja ja kun tulin viimeisen kerran yhteiselle rastille, näin Benhamin lähtevän sieltä jo ulos. Oletin, etten kauhean kaukana kärjestä ole. Lopussa sain häntä vielä jonkun verran kiinni, mutta ihan iskuetäisyydelle en päässyt, Stengård kertasi.
Seitsemänneksi ajanut Marika Hara ei löytänyt yhteislähtökisaan parasta kulkuaan. Eeva-Liisa Hakala oli kuudestoista.
Tulokset
Pyöräsuunnistuksen maailmancup, Unkari Várgesztes
Pitkän matkan yhteislähtö
Miehet: 1)Jussi Laurila FIN 1.26.29, 2) Anton Foliforov RUS 1.26.33, 3) Kevin Haselsberger AUT 1.27.31, 4) Yoann Garde FRA 1.27.33, 5) Andreas Waldmann AUT 1.28.30, 6) Clément Souvray FRA 1.28.51, 9) Samuli Saarela FIN 1.29.14, 16) Pekka Niemi FIN 1.30.33, 29) Tuomo Lahtinen FIN 1.36.06, 48) Aleksi Rantala FIN 1.44.21, Anders Blomster FIN hylättiin.
Naiset: 1) Emily Benham GBR 1.17.47, 2) Ingrid Stengård FIN 1.18.29, 3) Svetlana Poverina RUS 1.19.41, 4) Martina Tichovska CZE 1.21.13, 5) Gaelle Barlet FRA 1.22.20, 6) Marie Brezinova CZE 1.22.58, 7) Marika Hara FIN 1.23.34, 16) Eeva-Liisa Hakala FIN 1.28.22, 28) Antonia Haga FIN 1.37.18, 32) Marja Penttilä FIN 1.46.13.