Kaskinen otti MM-hopeaa ja Tunis MM-pronssia

Hiihtosuunnistuksen pitkän matkan kisasta kehkeytyi suomalaisittain hieno päivä Norjan Hamarissa, sillä Mira Kaskinen ja Staffan Tunis jatkoivat Suomen mitaliketjua kahdella mitalilla. Kaskinen otti MM-hopeaa ja Tunis MM-pronssia. Sama kaksikko hankki Suomelle kisojen ensimmäisen mitalin tiistaina sprinttiviestissä.

Kaskisen hopea irtosi ehjän suorituksen jälkeen. Ulvilan Uraa edustava Kaskinen kellotti 36 sekuntia hitaamman ajan kuin kisan voittanut Ruotsin Josefine Engström. Pronssia otti kisan yllättäjä Venäjän Ksenia Tretjakova jo kaksi minuuttia kärkeä hitaampana. Suomalaisista kymppikärkeen ehtivät myös Milka Reponen (7.) ja Marjut Turunen (9.). Kisan ennakkosuosikeihin kuulunut Ruotsin Tove Alexandersson hylättiin kielletyllä alueella käynnistä. Mervi Pesu hylättiin samasta tilanteesta.

– Tiesin etukäteen, että jos saan suorituksen haltuun, mitali on mahdollinen, sillä EM-kisat osoittivat vauhdin riittävän. Olen hopeaan erittäin tyytyväinen, myhäili Kaskinen maalissa.

MM-pitkällä matkalla oli tarjolla paljon pitkiä reitinvalintavälejä ja radan lopussa myös tiheämpää urastoa. Kaskisen taktiikkana oli hakea tilaisuuden tullen leveää luistelu-uraa alle.

– Yhtä koukkua lukuunottamatta sain homman haltuun. Lopussa piti olla vielä tarkkana, kun en sillä alueella muiden tapaan eilen kilpaillut, kertoi keskiviikon sprintin väliin jättänyt Kaskinen.

Miesten kilpailussa norjalaisvoittaja

Miesten kisan voitti Norjan Lars Moholdt, joka kellotti minuutin kovemman ajan kuin hopeamies Venäjän Andrei Lamov. Staffan Tunis jäi Moholdtille vajaan kaksi minuuttia. Tunis oli vahvasti mukana taistelussa hopeasta, mutta suksirikko kisan alkupuoliskolla pakotti hänet tekemään heikomman reitinvalinnan huoltopisteen kautta.

– Ennen vitosrastia oli töyssyjä, joissa suksi meni kannan takaa poikki. Jouduin kiertämään huoltopisteen kautta ja suksen kaivamisessa suksipussista meni aikaa, kertasi Tunis kisaansa.

MM-pronssi oli Tunisin uran 14. MM-mitali ja vaasalaisen kolmas peräkkäinen MM-pitkällä matkalla. Mitalin kiiltoa lisää myös nousu palkintopallille tammikuun EM-kisojen toistuvilta neljänsiltä sijoilta.

Suomen muista miehistä Tuomas Kotro onnistui jälleen mainiosti – MM-ensikertalainen oli kymmenes ja Janne Häkkinen kahdestoista. Ville-Petteri Saarela hylättiin.

Hiihtosuunnistuksen MM-kisat Hamar, Norja

Miehet: 1) Lars Moholdt NOR 1.31.20, 2) Andrei Lamov RUS 1.32.20, 3) Staffan Tunis FIN 1.33.12, 4) Peter Arnesson SWE 1.33.20, 5) Andreas Holmberg SWE 1.33.24, 6) Eduard Hrennikov RUS 1.33.30, 10) Tuomas Kotro FIN 1.35.15, 12) Janne Häkkinen FIN 1.36.25, Ville-Petteri Saarela FIN dsq.

Naiset: 1) Josefine Engström SWE 1.12.00, 2) Mira Kaskinen FIN 1.12.36, 3) Ksenia Tretjakova RUS 1.14.04, 4) Julia Tarasenko RUS 1.14.16, 5) Tatjana Oborina RUS 1.14.36, 6) Frida Sandberg SWE 1.14.40, 7) Milka Reponen FIN 1.14.43, 9) Marjut Turunen FIN 1.16.12, 16) Salla Koskela FIN 1.19.29, Mervi Pesu dsq.

Kisasivut, täydet tulokset