Koskenkorvan pesäpallostadionin ympäristössä käyty SM-viesti ei sujunut aivan odotetulla tavalla. Kultaa toki voitti jälleen kerran tuttu maajoukkuepari Juuso Jutila ja Pekka Niemi. Tasaisen varman kilpailun tehnyt parivaljakko oli tyytyväinen kultasuoritukseensa. Eroa hopealle kiitäneeseen Kokkolan Suunnistajiin jäi yli viisi minuuttia.
– Kaksi ensimmäistä lenkkiä oli ajamista ja viimeisellä sitten suunnistettiin. Mukava rata ja vaikka pieniä ohiajoja tuli, ei mitään hazardeja, miehet kertoivat suorituksestaan maalissa.
Hopealle ankkuriosuudella Kokkolan Suunnistajat nosti Samuli Saarela. Parinaan Saarelalla oli Timo Hongell.
– Kahdella ensimmäisellä lenkillä tuli isoja mutkia, mutta vika lenkki meni jo ok. Jos virheitä saisi pois, niin voisimme KanSun haastaa, Saarela totesi maalissa.
Pronssille nousi hiukan yllättäen Malax IF:n kaksikko Joakim Höstman ja Mika Pensas. Molemmille SM-mitali oli aikuisissa ensimmäinen. Toisena viimeiselle osuudelle lähtenyt Pensas ei osannut harmitella, että hopea jäi 1,5 minuutin päähän.
– Pitkään on tullut hyviä sijoituksia, mutta mitali on puuttunut. Ensimmäiselle rastille tein virheen ja Saarela sai kiinni. Pari rastiväliä pysyin perässä mutta, kun tuli isompaa penkkaa, lopun sain mennä yksin, Pensas pohdiskeli.
Miesten kilpailuja leimasi valtava hylättyjen joukkueiden määrä. Radalla oli kaksi rastia vierekkäisillä urilla, noin viiden metrin päässä toisistaan. Osa virheistä johtui väärästä leimasta, osa siitä, että jos ensimmäisen rastin kautta kulki omalle rastille, eikä tajunnut odottaa tarpeeksi, EmitTag ei leimannut seuraavalla rastilla.
Tulokset, SM-viesti
1) Kankaanpään Suunnistajat (Juuso Jutila, Pekka Niemi) 2.08.20, 2) Kokkolan Suunnistajat (Timo Hongell, Samuli Saarela) 2.13.30, 3) Malax IF (Joakim Höstman, Mika Pensas) 2.14.58, 4) Rastivarsat (Miska Tervala, Mika Tervala) 2.15.44, 5) OK Botnia (Antonia Haga, André Haga) 2.19.04, 6) Jalasjärven Jalas (Mikko Takamaa, Jussi Laurila) 2.21.09