Kohta vuosi on fiilistelty Vuokatin MM-kisojen huumassa. Lauantaista lähtien on aika palata nykyhetkeen ja Italian MM-areenoille. Sprinttiviestin mukaantulo MM-ohjelmaan ja karsintojen poisjääminen sprinttiä lukuunottamatta muovaavat MM-viikosta uudenlaisen – ja se lopullinen muoto on kieltämättä vielä vähän kysymysmerkkinä.
Imatralla näkemäni sprinttiviesti jätti positiivisen kuvan siitä, mitä tämä uusi MM-laji voisi tarjota. Hektinen, nopeatempoinen ja tilanteiltaan vaihteleva kompakti paketti, jota kisapaikalla on jopa hieman hankala seurata, mutta tv-ruudun ääressä toivottavasti helpompi.
Suomen osalta käydyt kansainväliset sprinttiviestit ovat jättäneet parantamisen varaa. Sopivasti MM-kisoihin siis. Toimiva roolitus on ollut vielä hahmotuksessa, mutta eiköhän se sieltä ensi maanantaiksi löydy.
Sprinttiviestin mitalisuosikeihin voidaan laskea Tanska, Ruotsi, Iso-Britannia, Sveitsi ja miksei Suomikin. Ja tässä jos missä lajissa yllätysmomentti on olemassa, joten en ihmettelisi, jos joku mitali tämänkin joukon ulkopuolelle heilahtaisi.
Karsintojen poisjäämisen piti lyhentää kisaviikon pituutta, mutta eipäs niin käynytkään. Kisaviikon rytmitys on kuitenkin urheilijoille uusi: välipäivät antavat mahdollisuuden urakointiin, mutta finaaliin on lähdettävä kaikki tai ei mitään -meiningillä. Enää ei lämmitellä kisavirettä karsinnan pintakaasulla, vaan se on täyttä tohinaa alkumetreistä maaliviivalle asti. Uusi tilanne urheilijoille sekä fyysisesti että henkisesti.
Suomen MM-joukkue on sopiva sekoitus konkareita ja keltanokkia. Siihen väliin mahtuu joukko oppivuotensa ohittaneita urheilijoita, jotka ovat hekin valmiita ottamaan askeleita eteenpäin. Kisanälkää ja potentiaalia hyviin sijoituksiin – jopa mitaleihin asti – siis löytyy. Etukäteen loistava tilanne – en muista lähivuosien joukkueista vastaavaa. Tähän vielä plussana alkukauden positiivisen pyörteen antama lisä – ja MM-viikon pizzat on hyvin uunissa.
MM-terveisin,
