Suunnistuksen MM-kisojen ensimmäisestä finaalipäivästä tuli Tanskan superpäivä. Juutit ottivat sprintistä peräti kolme mitalia, kun Sören Bobach otti Venetsiassa MM-kultaa ehkä hieman yllättäen. Bobachin lisäksi Tanskan superpäivää loihtivat pronssia ottaneet Tue Lassen ja Maja Alm.
Miesten sprintti sujui suomalaisilta vaisusti. Maailmanmestaruuden vuosi sitten voittanut Mårten Boström karsiutui finaalista jo aamupäivällä ja finaalissa paras suomalainen oli vasta 19:nneksi sijoittunut Tuomo Mäkelä, joka jäi runsaan minuutin voittajalle.
Miesten sprinttifinaali oli tiukka kisa, sillä Bobach rutisti kahden sekunnin voiton vasta kisan lopussa Sveitsin Daniel Hubmannista. Tanskan Lassen oli kolmas neljä sekuntia maanmiestään hitaampana.
– Olin tänään fyysisesti hyvässä vireessä ja tein teknisesti hyvän suunnistuksen. Yksi reitinvalintavirhe tuli, mutta täällä on mahdotonta tehdä virheetöntä kisaa. Radan varrella oli mahtava tunnelma – rakastan Venetsiaa, iloitsi Bobach voitostaan.
Mestari uskoi, että ennakkoon tehty valmistautuminen oli avain tanskalaisten superpäivään.
– Teimme kotiläksymme loistavasti. Olemme tehneet viimeisen puolen vuoden aikana lukemattomia reitinvalintaharjoituksia sprinttiin, jotta löytäisimme täällä kapeilla kujilla nopeasti parhaat reitinvalinnat, Bobach kertoi.
Sprinttifinaali jätti suomalaisille hampaankoloon. Tuomo Mäkelä harmitteli maalissa loppuradan virhettään rastivälillä 18-19, joka maksoi miehelle parikymmentä sekuntia. Saman virheen teki Venla Niemi naisten kisassa. Kartanvaihdon kautta kiertäminen hieman taaksepäin olisi ollut nopeampi valinta kuin Mäkelä tekemä kierto toisen sillan yli. Mäkelä oli maalissa mietteliäs.
– Se oli kyllä ihan älytön virhe. Siinä sillalla oli aita, joka oli pidempi kuin kartalla. Luin sen ensin katokseksi, Mäkelä pohti virhettään.
Mäkelän mukaan rata oli jopa helpompi kuin, mitä suomalaiset olivat ennakoineet.
– Aika helppoa oli siinä mielessä, että toteutukset olivat simppeleitä. Pahoja reitinvalintavälejä ei hirveästi ollut, Mäkelä mietti.
Severi Kymäläinen oli MM-debyytissään 24:s. Hän jäi voittajalle 1.20. Hän oli tyytyväinen suoritukseen, vaikka parantamisen varaa jäikin.
– Ihan ok debyytti, vaikka ei mikään loistelias. Aina jotain jää kaivelemaan. Tänään ei ollut mun kisa, Kymäläinen totesi maalissa kaadettuaan pullollisen viilentävää vettä päähänsä.
Finaalin kolmas suomalainen Antti Anttonen oli 27:s puolitoista minuuttia kärkeä hitaampana. Anttonen oli tyytymätön suoritukseensa.
– Ei tähän voi olla tyytyväinen. Aika suuria eroja tuli kolmen reitinvalintavirheen myötä, myönsi Anttonen.
Hän teki lopussa saman virheen kuin Mäkeläkin.
– Siinä tuli yllättävän suuri ero. Yritin mennä suoraviivaista reittiä. En yleensä suosi taaksepäin lähteviä reitinvalintoja, selvitti Anttonen valintaansa.
Miesten MM-sprintin tulokset.