Imatran maailmancupin miesten finaalissa kärkikolmikko erottui selvästi muista, kun Ruotsin Jonas Leandersson, Sveitsin Daniel Hubmann ja Belgian Yannick Michiels juoksivat kuuden sekunnin sisään. Odotetun kärkikaksikon lisäksi palkintopallille noussut Michiels on ensimmäinen belgialainen, joka on pystynyt sijoittumaan maailmancupissa podiumille.
– Aivan mahtava tunne. Karvat nousivat pystyyn, kun kuulin johtavani maaliin tultuani niin hyvällä ajalla, kertoo Michiels kisan jälkeen.
Suomen miehetkin onnistuivat hyvin, kun Mårten Boström (8.) ja Severi Kymäläinen (10.) sijoittuivat kymmenen parhaan joukkoon.
– Miehissä oli tänään kaksi kovaa suoritusta. Mahtavaa, että Måre alkumatkan vaikeuksista huolimatta pystyi näin kovaan rutiinisuoritukseen. Severiltä on tämä potentiaali ollut tiedossa jo pitkään, mutta pienoisena yllätyksenä se sieltä nyt tuli, iloitsi päävalmentaja Taini.
Miehissä nähtiin koko kartan levyinen reitinvalintaväli, joka jakoi mielipiteitä. Aidoilla suljetut tiepätkät pakottivat lähes jokaisen suunnistajan ottamaan kävelyaskeleita reitinvalintaa suunniteltaessa.
– Ei ehtiny lukea ennakkoon niin paljoa, että olisi voinut suoraan lähteä toteuttamaan. Lopulta tein reitinvalinnan, jonka ensimmäisenä löysin suhteellisen läheltä viivaa, Boström kommentoi.
Myös Severi Kymäläinen totesi radan pitkän välin hankalaksi, mutta oli tyytyväinen ratamestariin.
– Pari kertaa piti pysähtyä, mutta on tämä kyllä upeaa sprinttisuunnistusta, Kymäläinen hehkutti.
Imatran maailmancup-tapahtuma jatkuu torstaina kilpailtavalla sprinttiviestillä.