Pohjoismaat ovat jättäneet Kansainvälisen suunnistusliiton (IOF) heinäkuussa Italiassa kokoontuvalle kongressille aloitteen, jossa ehdotetaan isoa remonttia IOF:n kilpailukalenteriin. Äänestyksiä on luvassa mm. kaikkien neljän lajin arvokisakalenteriin. Mikä on pielessä ja miksi muutoksia tarvitaan?
Taustalla on tosiasia, että kansainvälinen kilpailukalenteri jatkaa paisumistaan kuin pullataikina, eikä kokonaisuus ole käytännössä kenenkään hallinnassa. Kasvavan kalenterin haasteet voi tiivistää kolmeen asiaan.
Ensinnäkin kustannukset osallistua kaikkien lajien kaikkiin arvokisoihin on tullut varakkaimmillekin maille liian kalliiksi. Viime vuosina on tullut joka vuosi uusia matkoja ja jopa uusia arvokisoja kalenteriin. Jatkossa joudutaan yhä tarkemmin miettimään, mitkä kisoista ovat osallistumisen väärttejä, mitä kisoja voidaan jättää väliin. Jos mailla ei ole varaa lähettää urheilijoitaan arvokilpailuihin, niin mikä merkitys kisoilla kohta enää on?
Toiseksi. Huolella järjestetyt kilpailut ovat taloudellisesti niin raskaat järjestää, että useille arvokisoille ei tahdo löytyä hakijoita. Kun kilpailuja ja niissä kilpailtavia matkoja on tarjolla koko ajan kasvava määrä, on kisajärjestäjien löytäminen kasvava haaste. Tästä on seurauksena, että jos yksikin tarjokas löytyy kisajärjestäjäksi, niin kilpailut myönnetään lähes automaattisesti ainoalle hakijalle. Seurauksena on, että järjestelyn laatu vaihtelee erittäin paljon kisojen välillä.
Kolmantena on lajien houkuttelevuus. Kun kisoja on liikaa, ei kehitystyölle jää mahdollisuuksia. IOF:n johtamana televisioinnin kehitystyö ei etene, sponsoroita ei löydetä, eikä suunnistuksen maailmancupiin osallistu kaikki parhaat urheilijat.
Mitä lääkkeeksi?
Pohjoismaiden ehdotuksen mukaan hiihto-, pyörä- ja tarkkuussuunnistuksessa pitäisi vähentää arvokisoja siten, että vuosittain järjestettäisiin kussakin lajissa joko MM-kilpailut tai EM-kilpailut. Tällä hetkellä näissä lajeissa näin onkin joka toinen vuosi, mutta joka toinen vuosi puolestaan on kalentereissa molemmat arvokilpailut (MM ja EM). Vähentämällä kilpailuja voitaisiin panostaa parempaan laatuun.
Toisena ehdotuksena on suunnistuksen MM-kisojen jakaminen kahteen osaan, joista ”Urban WOC” ja ”Forest WOC” vuorottelisivat vuorovuosina. Tällä uudistuksella saataisiin uusia järjestäjämaita myös Euroopan ulkopuolelta. Nykymuotoiset MM-kisat ovat osoittautuneet liian kalliiksi järjestää valtaosassa jäsenmaita. Viimeiset kahdeksat MM-kisat on järjestetty Euroopassa ja seuraavat neljät jo myönnetyt MM-kisat järjestetään Euroopassa. Esimerkiksi Aasiassa olisi useita potentiaalisia maita, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa järjestää jaetun MM-formaatin kilpailut. Jaetut MM-kisat olisivat edullisemmat järjestää ja edullisemmat osallistua. Lisäksi maastoiksi voitaisiin aina valita suunnistuksellisesti parhaimmat maastot.
Kolmantena suunnistuksen maailmancup pitäisi tuotteistaa. Tänä vuonna yksittäisiä osakilpailuja on ripoteltu eri maihin pitkin kalenterivuotta, eikä kyse ole seurattavasta kilpailusarjasta. Yksittäisiin kisoihin on niin kallista matkustaa, että osa maailman huippuja jättää maailmancupin väliin. Tulevaisuuden maailmancupin pitäisi koostua 3-4 kierroksesta, joissa kussakin oli 3-4 kilpailua. Kisat sisältäisivät urheilijoille kunnolliset palkintorahat, kaikki merkittävät maat ja urheilijat ottaisivat osaa ja maailmancup kokonaisuutena olisi tuote, joka olisi nähtävissä televisioista.
Neljäntenä ehdotuksena on IOF:n markkinoinnin ja varainhankinnan vahvistaminen. Arvokisojen vähentäminen ja maailmancupin tuotteistus tarkoittaisi IOF:lle pieneneviä tuloja. Tämä pitäisi korvata mm. nykyistä tasaisemmilla jäsenmaksuilla ja ulkoisen varainhankinnan vahvistamisella. Tällä hetkellä isolla osalla jäsenmaita vuotuinen jäsenmaksu on vain joitakin satoja euroja.
Pureksimatta näitä Pohjoismaiden ehdotuksia tuskin niellään. Tärkeää olisi nyt kuitenkin löytää suunta, mihin kansainvälistä suunnistusta viedään tulevaisuudessa. Pohjoismaiden kanta on yksinkertainen: vähemmän kisoja, mutta parempaa laatua.
