Mervi Pesu taisteli sunnuntaina hienosti hiihtosuunnistuksen EM-pitkän matkan voittoon. Pesu väänsi Tjumenin hiihtostadionin loppusuoralla väkisin ohi Venäjän Tatjana Rvatsevasta ja otti EM-kultaa yhden sekunnin erolla. Pronssia otti Venäjän Anastasia Kravtsenko, joka jäi Pesulle jo yli minuutin.
– Loppu meni taktisesti ihan kuten suunnittelinkin. Ajattelin etukäteen, että otan imusta hyvät vauhdit ja luotin siihen, että pärjään loppusuoralla. Vire oli hyvä ja fyysisesti oli helppo päivä, Mervi Pesu iloitsi ensimmäisestä EM-kullastaan.
Pesu oli kisan kärkijoukoissa koko 18,5 kilometrin radan. Hänellä oli pitkälti sama hajonta Rvatsevan kanssa ja parivaljakko ottikin ohjat käsiinsä jo ensimmäisellä lenkillä.
– Ei kisa ihan täydellinen ollut, sillä ekalla lenkillä tuli ihan täydellinen blackout, piti pysähtyä ihmettelemään. Toiselta lenkiltä asti menimme samaa hajontaa Rvatsevan kanssa, molemmat hyötyivät toisistaan, kun vuoron perään vedettiin ja toisesta sai hyvän varmistuksen, Pesu selvitti.
Pesu aloitti EM-kisojen henkilökohtaiset matkat lauantaina sijoittumalla sprintissä 12. Rajamäen Rykmentin kokenut arvokisakävijä nautti pitkän matkan yhteislähdöstä.
– Sprintti ei tuntunut suoritukselta niin huonolta, eikä tämä tuntunut näin hyvältä, että voitto olisi pitänyt tulla. Matkat on erilaisia ja minulle sopii tämä nainen naista vastaan, Pesu kuittasi mestarina.
Pesun takana Mira Kaskinen oli hienosti viides ja Sonja Mörsky yhdeksäs. Kaskinen otti uransa parhaan kansainvälisen sijoituksen oikeassa paikassa.
– En tiennyt tilanteesta yhtään mitään, vaan keskityin omaan työhön. Kisat on alkaneet loistavasti, Kaskinen iloitsi.
Kaskinen jäi kärjelle 2.27 ja mitaliinkin eroa kertyi hieman yli minuutti. Sonja Mörsky täydensi Suomen naisten hienoa päivää ollen EM-tuloksissa yhdeksäs.
Janne Häkkinen oli maalissa paras suomalainen, sijalla yhdeksän. Häkkinen teki nousujohteisen kisan, mutta eroa kisan voittajaan Bulgarian Stanimir Belomazheviin kertyi 2.23. Venäjän Andrei Lamov otti hopeaa ja Norjan Lars Moholdt pronssia.
– Alussa hiihto tuntui nihkeältä ja tein heikon reitinvalinnan. Loppua kohti tulin paremmin koko ajan, mutta loppulenkillä oli jo tyhjä olo. Ei ollut rutistusta puristaa parempia sijoja, Häkkinen summasi pitkää kisaa.
Staffan Tunis aloitti hyvin ja hän tuli ensimmäiseltä lenkiltä kärjessä. Toisen lenkin lopussa Tunis kompuroi ylämäessä ja katkaisi sauvansa.
– Heti perään kävin hädissäni väärällä hajonnalla ja siitä tuli ylimääräistä kiertoa. Siinä meni mielikin vähän matalaksi. Viimeisellä lenkillä alkoi taas kulkea paremmin, mutta en pystynyt muita edeltä saavuttamaan, Tunis harmitteli.
Hiihtosuunnistuksen EM-kisat, Venäjä Tjumen
Pitkän matkan yhteislähtö
Naiset: 1) Mervi Pesu FIN 1.15.00, 2) Tatjana Rvatseva RUS 1.15.01, 3) Anastasia Kravtsenko RUS 1.16.12, 4) Maria Ketskina RUS 1.16.26, 5) Mira Kaskinen FIN 1.17.27, 6) Julia Tarasenko RUS 1.17.31, 9) Sonja Mörsky FIN 1.18.15, 15) Milka Leppäsalmi FIN 1.19.19, 21) Marjut Turunen FIN 1.22.15, 30) Tiia Tallila FIN 1.26.35.
Miehet: 1) Stanimir Belomazhev BUL 1.33.50, 2) Andrei Lamov RUS 1.34.15, 3) Lars Moholdt NOR 1.34.40, 4) Öyvind Watterdal NOR 1.34.48, 5) Peter Arnesson SWE 1.34.56, 6) Gion Schnyder SUI 1.35.08, 9) Janne Häkkinen FIN 1.36.13, 10) Staffan Tunis FIN 1.37.05, 13) Ville-Petteri Saarela FIN 1.37.59, 19) Tero Linnainmaa FIN 1.39.05, 23) Hannu-Pekka Pukema FIN 1.41.26.