Ruotsin Tove Alexandersson voitti odotetusti naisten keskimatkan kilpailun. Toinen oli Venäjän Julia Tarasenko. Paras suomalainen oli kolmanneksi hiihtänyt Milka Leppäsalmi.
Naisten 10,1 kilometrin radan nopein oli Ruotsin Tove Alexandersson. Hän johti kisaa käytännössä alusta loppuun asti.
– Yritin vain hiihtää mahdollisimman nopeasti, sillä en nähnyt ketään missään koko kisan aikana, kertoi voittaja-Alexandersson.
Päivän ilahduttavin suomalaissuoritus oli Milka Leppäsalmen kolmas sija.
– Hyvin meni kilpailu. Heti ensimmäiselle rastille tein pienen virheen ja lopussa jotain pieniä, kertasi Leppäsalmi.
Hän oli vielä loppulenkillä viidentenä, mutta venäläinen Tatyana Rvacheva (os. Kozlova) valitsi lopussa väärän ladun ja Natalia Galeeva seurasi maannaistaan. Leppäsalmi pääsi oikealla reitinvalinnalla kaksikon edelle. Leppäsalmi kehui rataa ja etenkin sen pohjaa.
– Ennakkokaavailuissa mietittiin, että pohja on aika pehmeä, mutta se olikin kova, mikä oli hyvä.
Leppäsalmi on löytänyt tälle kaudelle hyvän vauhdin. Viime viikonloppuna Leppäsalmi sijoittui Kiirunassa kolmanneksi ja nyt jatkoi podiumputki.
– Olen hyvässä kunnossa. Ehkä määrällisesti harjoittelua on tullut vähemmän, mutta laadullisesti parempaa, kertoi Leppäsalmi, jonka elämäntilanne on muuttunut viime kaudesta.
– Aloitin fysioterapeutin opinnot Turussa ja muutin Paimioon. Paimiossa on onneksi hiihtoputki, jossa olen päässyt harjoittelemaan. Lisäksi olemme järjestäneet itse ski-o-viikonloppuja, joista on ollut ainakin minulle hyötyä. Niistä on saanut varmuutta suunnistukseen, Leppäsalmi kertoi.
Ruotsalaisen voittajan hurjan vauhdin sai tuntea Sonja Mörsky, jolla oli alussa sama hajonta Alexanderssonin kanssa.
– Yritin pysyä hänen vauhdissaan , mutta ei siitä olisi mitään tullut, sillä piti yrittää keskittyä omaan suoritukseen, seitsemänneksi hiihtänyt Mörsky sanoi.
Hänelle tuli yksi isompi ajatuskatkos ja lopussa pieni virhe, jonka aikana Hana Hanchikova pääsi ohitse.
– Hyvä kauden avaus, ei suurempia virheitä. Nämä kilpailut ovat aina niin tasaisia, että yhdellä virheellä putoaa aika paljon, Mörsky sanoi.
EmiTag tuotti tepposet järjestäjille, joten virallisia tuloksia joudutaan odottamaan iltaan.
Naiset, keskimatka:
1)Tove Alexandersson, SWE, 39,08, 2) Julia Tarasenko, RUS, +1,03, 3) Milka Leppäsalmi +1.11, 4) Tatyana Rvacheva RUS, 5) Natalia Galeeva RUS, 6) Hana Hancikova, 7) Sonja Mörsky, 8) Marjut Turunen…10) Salla Koskela