Tarkkuussuunnistukseen puuhataan viestiä

Kansainvälinen suunnistusliitto (IOF) on julkaissut ohjeistuksen ja sääntöversion tarkkuussuunnistuksen viestikisan järjestelyjä varten. Viestikisaa puuhataan korvaamaan nykyinen joukkuekilpailu,jota on käyty lähinnä lajin arvokisoissa. Joukkuekilpailun tulokset ovat syntyneet toisen päivän normaalikisan tulosten pohjalta kolmen hengen joukkuein.

Viestiä on suunniteltu 3-osuuksiseksi, jossa kilpailun rastit jakautuvat tasan kolmelle kilpailijalle. Yhtenä vaihtoehtoisena toteutuksena on esitetty sitä, että kilpailijat osuuksittain voisivat valita ratkaistavat tehtävät siten, että viimeisen osuuden kilpailija ratkaisee jäljelle jääneet tehtävät. Lisäksi jokaiselle osuudelle olisi omat aikarastinsa. Uuden kilpailumuodon uskotaan lisäävän taktikointimahdollisuutta.