Suomelle tarkkuussuunnistuksen maailmanmestaruus

Tarkkuussuunnistuksen toinen päivä päättyi suomalaisittain lähes parhaissa mahdollisissa tunnelmissa. Ensimmäisenä päivänä hienoa jälkeä tehnyt Jari Turto jatkoi tarkkaa työtä myös toisena kilpailupäivänä ja otti kahden päivän yhteistulosten perusteella kultaa. Maailmanmestaruus oli Suomelle vasta toinen tarkkuussuunnistuksen historiassa ja Jari Turtolle toinen MM-mitali. Turto saavutti MM-pronssia vuonna 2008.

– Olen tehnyt hyvän valmistautumisen ja alkukausi on sujunut todella hyvin. Silti minulla ei ollut ennakkosuosikin paineita. Onhan tätä tullut jo 10 vuotta tahkottua eli ei se maailmanmestaruus ainakaan pahalta tunnut, rennonoloinen maailmanmestari Turto kertoi maalissa.

Suomen hyvää menestystä täydensi Antti Rusasen pronssi. Ero voittaneeseen Turtoon oli vain yksi piste. Hopeaa otti moninkertainen MM-mitalisti Ruotsin Martin Fredholm.

– Hyvä fiilis on. Aina se mitali on hieno juttu. En osaa harmitella, vaikka maailmanmestaruus oli lähellä, varsinkin kun se meni Turtolle, Rusanen juhli maalissa.

Ensimmäisen päivän jälkeen vasta kuudenneksi sijoittunut Lauri Kontkanen nousi päivän parhaalla tulokselle neljänneksi. Eroa pronssiin ja Antti Rusaseen jäi aikarasteilla 13,5 sekuntia.

Paralympiasarjassa suomalaisista parhaiten onnistui molempina päivinä tasaisen suorituksen tehnyt Matti Mäntyniemi, joka oli lopulta viides. Kari Pinola oli 10. ja Pekka Seppä 11. Voiton otti lähes täysillä pisteillä Tsekki Jana Kostav. Tsekin kaksoisvoiton varmisti Pavel Dudik. Pronssia otti Tanskan Sören Saxtorp.

Toisena päivänä käydyn tasaisen joukkuekilpailun voiton otti Ruotsi. 2-4 sijat jaettiin sekuntien perusteella, sillä Kroatia, Tanska ja Suomi olivat kaikki tasapisteissä. Hopeaa otti Kroatia ja pronssia Tanska. Suomi oli harmillisesti lopulta neljäs vain kuuden sekunnin erolla tanskalaisiin. Suomen joukkueeseen kuuluivat Antti Rusanen, Lauri Kontkanen ja Pekka Seppä.

Tarkkuussuunnistuksen MM-kilpailut jatkuvat perjantaina ensimmäistä kertaa MM-ohjelmassa olevalla tempo-aikarastikilpailulla. Suomi on yksi kilpailun ennakkosuosikeista.

Tulokset, MM-tarkkuussuunnistus, Sotkamo
kahden päivän yhteistulokset (Pisteet/aikarastilla käytetyt sekunnit)

avoin sarja
1) Jari Turto 44/110, 2) Martin Fredholm SWE 44/164,5, 3) Antti Rusanen 43/52,5, 4) Lauri Kontkanen 43/66

Paralympiasarja
1) Jana Kostova CZE 42/111, 2) Pavel Dudik CZE 39/116,5, 3) Søren Saxtorp DEN 39/211,5, …, 5) Matti Mantyniemi 38/205, 10) Kari Pinola 35/104, 11) Pekka Seppä 35/254

Joukkuekilpailu
1) Ruotsi 59/52, 2) Kroatia 58/42, 3) Tanska 58/124, 4) Suomi 58/130