Penkkiurheilijan piina

Nyt seuraa suuri paljastus: en liiemmin nauti penkkiurheilusta. Erityisesti silloin, kun tulessa on minulle jollain tapaa merkityksellinen urheilija tai joukkue, on penkkiurheilijan rooli tuskainen.

Välillä oma suosikkijoukkue tai -urheilija toki pärjääkin, mutta ilon kiljahduksia vahvemmin mieleeni ovat jääneet penkkiurheilun nostattamat ketutuksen kyyneleet. Luulen, että juuri harmituksen tunteet nousevat helposti pintaan pitkälti oman urheilijan ajatusmaailmani johdosta. Jos floppaan itse, tiedän, että syyllinen löytyy peiliin katsomalla. Jos taas Suomi häviää Ruotsille lätkässä, tai Niclass Sandells sattuu kaatumaan EM-kisoissa, en yksinkertaisesti osaa käsitellä pettymystäni, koska asia ei ole ollut millään tavalla omissa hyppysissäni.

Tarpeeksi monet pettymyksen kyyneleet nieltyäni olen alkanut suojella itseäni harmitukselta omimalla pessimisti ei pety -asenteen. En noudata asennetta missään muualla elämässäni, kuin urheilukilpailuita seuratessa, ja haluaisin siitä eroon kokonaan. Mitä sitten jos huiskutan Suomen lippua reikäpäänä kiljuen vaikka suomalaiset eivät voittaisikaan?!

Nyt viestintätiimin avustajana koen penkkiurheilun herättämiä tunteita aivan uudesta näkökulmasta. Huolimatta siitä, miten urheilijoilla on mennyt, tai millä mielin itse olen, on kommentit kerättävä.

Eilinen sprinttipäivä oli yhtä fiilisten vuoristorataa. Teinin Marikan valtava pettymys aamun karsinnassa harmitti minuakin, ja hylsyn syyn tivaamisen sijaan olisin vain halunnut itkeä murtuneen neitosen kanssa. Illan finaalissa taas oli Valjasen Pirjoa lainatakseni ”hiukan hienoa”! Tällä kertaa olisin vain halunnut rutistaa Niemen Venlan pyörryksiin, sillä niin iloinen olin hänen pronssistaan kaikkien muiden suomalaisten tavoin. Tunnerikkaan päivän päättänyt Boströmin maailmanmestaruus oli jotain aivan käsittämätöntä.

Tänäänkin nähtiin niin iloisia kuin pettyneitä suomalaisurheilijoita. Itse iloitsin ja harmittelin, mutristelin ja virnistin.

Pessimisti penkkiurheilija-Tytti ei uskaltanut odottaa parhaillaan meneillään olevista MM-kilpailuista suurta suomalaismenestystä. Hyvää fiilistä ja muutoin huippua meininkiä kyllä, mutta Maamme-laulua en ennakolta harjoitellut. Jo tähän mennessä Venla, Mårten ja Jani ovat kuitenkin todistaneet, että pessimismi on nyt syytä jättää historiaan. Jos siis loppuviikosta törmäätte sekopäiseen kannustajaan, se olen minä. Tule moikkaamaan ja liity mukaan!

-Tytti Kirvesmies-
Facebooktwitterpinterestlinkedinmail