”Mitali on aina huippukova juttu”

Suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Juha Tainille Merja Rantasen MM-mitali oli huippukova juttu. Taini on toiminut Rantasen henkilökohtaisena valmentajana vuodesta 2008 lähtien, joten mitalin merkitys oli valmentajallekin suuri.

– Mitali on aina huippukova juttu. Merja on monta kertaa ollut mitalikunnossa, mutta ollut parhaimmillaan viides. Mitali on jonkinlainen vedenjakaja: jos se tulee, on päivä onnistunut. Tänään Kaupille, Niemelle ja Kinnille jäi vähän parannettavaa, Taini summasi keskimatkan jälkeen.

Tainin mukaan Rantasen kisataktiikka oli tänään rohkeuden korostaminen.

– Monella eri taktiikalla on mitalia haettu. Tähän kisaan sovittiin, että Merja suunnistaa rohkeasti niin, ettei jäädä pakittamaan, Taini kertasi.