Niggli NORT:n ylivoimainen voittaja, Kinni 7:s

Sveitsin Simone Niggli jätti muut naiset kauas taakseen Kaarinassa lauantaina käydyn Nordic Tourin finaalissa. Niggli voitti Ruotsin Tove Alexanderssonin yli kuudella minuutilla. Paras suomalainen oli Saila Kinni, joka nousi 14:nneltä sijalta seitsemänneksi.

Niggli oli kiertueella aivan omaa luokkaansa. Hän voitti viidestä osakilpailusta neljä.

– Tein tänään yhden ison virheen, kun luin väärää rastiväliä. Mutta pysyin rauhallisena ja pystyin jatkamaan omaa suoritustani, Niggli kertoi.

Hänen mielestään rata ja maasto olivat erinomaiset ja hän nautti todella paljon päivän kilpailusta.

Saila Kinni juoksi hienon kilpailun.

– Oli tuttua taas suunnistaa suomalaisessa metsässä. Näköjään minulla on sprintti- ja metsäsuunnistusitseluottamukset eri lokeroissa, naurahti Kinni, jonka eilinen sprintti meni aivan poskelleen.

Kinni oli kisassa kuudenneksi nopein. Se lämmitti mieltä.

– Mutta näissä takaa-ajoissa pitää muistaa pitää pääkylmänä, kun näkyy muita. Itse osaa kyllä parhaiten suunnistaa, Kinni muistutti.

Päävalmentaja Juha Taini oli tyytyväinen naisten kokonaispanokseen päivän kisassa.

– Naisilla oli tänään hyviä nousuja. Naisten tilanne metsäkisojen osalta näyttää hyvältä MM-kisoja ajatellen, sanoi Taini.

Nort, kokonaiskilpailu

1) Simone Niggli SUI 2.11.16, 2) Tove Alexandersson SWE 2.17.36, 3) Annika Billstam SWE 2.19.42, 4) Tatyana Riabkina RUS 2.20.36, 5) Ida Bobach DEN 2.26.05, 6) Lina Strand SWE 2.26.15, 7) Saila Kinni 2.28.41…10) Ulrika Uotila 2.33.29, 18) Sofia Haajanen 2.35.09, 20) Venla Niemi 2.37.11, 21) Riina Kuuselo 2.41.39…29) Anna Närhi 2.55.50

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail