Miehille jäi paljon parantamisen varaa

Suomen miehet olivat kaukana kärkitaistosta Nortin sprinttifinaalissa Turussa. Paras suomalainen oli karsinnan tapaan Mårten Boström. Hän oli lopulta 14:s jääden kisan voittajalle Sveitsin Matthias Kyburzille minuutin ja kolme sekuntia. Kisan toinen sijan jaettiin Sveitsin Daniel Hubmanin ja Ruotsin Jerker Lysellin kesken.

Karsinnan kolmanneksi paras Mårten Boström oli tyytyväinen suoritukseensa ja ihmetteli maalissa, miten oli jäänyt niinkin paljon kärjestä.

– Juoksu tuntui paremmalta kuin aamulla. Tuntui, että tulee hyvä sijoitus. Vasta ihan lopussa, kun näin ruotsalaisen, tajusin, että ei sieltä niin hyvää sijoitusta tulekaan. Olen tehnyt joitain huonoja reitinvalintoja, harmitteli Böström.

– Omat tuntemukset olivat hyvät ja tiesin jokaiselta rastilta, mihin suuntaan lähden, kertasi Boström.

Sprintti kisattiin Turun yliopiston, linnan ja Aurajoen alueella. Boström kehuikin kisaa ja rataa.

– Mahtava paikka järjestää kilpailu. Radalle mahtui paljon erilaisia reitinvalintoja, hän sanoi.

Toiseksi paras suomalainen oli Tuomas Tervo, joka oli lopputuloksissa 17:s.

– Tein kolmoselle todella huonon reitinvalinnan ja siinä meni aikaa. Muuten en pummannut, Tervo kommentoi.

Antti Anttonen oli 22. Hän oli pettynyt suoritukseensa.

– Eksyin ja koko kisa meni ihan sekoiluksi, summasi Anttonen epäonnistumistaan vaikealla radalla.

Finaalin neljäs suomalainen Jere Pajunen oli 25.

Nort, sprinttifinaali, Turku
Miehet: 1) Matthias Kyburtz SUI 13.51, 2) Daniel Hubmann SUI +0.01, 2) Jerker Lysell SWE +0.01, 4) Jonas Leandersson SWE +0.16, 5) Rasmus Thrane Hansen DEN +0.20, 6) Florian Howald +0.20…14) Mårten Boström +1.03… 17) Tuomas Tervo +1.05… 22) Antti Anttonen +1.22, 25) Jere Pajunen +1.53