Minna Kauppi ylivoimainen sprintissä

Minna Kauppi suunnisti ylivoimaiseen voittoon SM-sprintissä lauantaina Mikkelissä. Kauppi voitti toiseksi tullutta Venla Niemeä peräti 56 sekuntia. Kolmas oli Merja Rantanen, joka jäi Kaupista 57 sekuntia. Voitto oli Kaupille peräti 20:s Suomen mestaruus hänen urallaan.

Kauppi voitti viime viikonloppuna Huippuliigan ja lupasi sen jälkeen levätä. Hän olikin ottanut viikon rauhallisesti.

– Kävin vähän kävelyllä, kitkin kasvimaata, kävin lätkämatsissa ja onkimassa. Torstaina teki jo mieli lähteä kunnolla treenaamaan, mutta maltoin, Kauppi kertoi.

Lepo teki hyvää. Sen kertoi kello ja urheilija itse.

– Nyt ei enää tullut heti hapot kurkkuun.

SM-sprintti kisattiin Mikkelin ydinkeskustassa. Lähtö oli urheilukentällä ja maali torilla. Naisten rata oli 3,6 kilometriä pitkä ja Kauppi käytti siihen aikaa 14.40.

Kisa oli Kaupin mieleen. Rata oli kuulemma tehty tarpeeksi vaativaksi.
– Oli paljon pitkiä rastivälejä ja ne sopivat minulle. En tehnyt isompia virheitä.
Suomen mestarin valmistautuminen jatkuu ensin Kolille ja Vuokattiin maajoukkueen leirille ja sitten kohti Nordic Touria.

Niemi Suomen kakkossuunnistaja

Venla Niemi on sementoinut paikkansa Suomen kakkossuunnistajana. Huippuliigassa tuli toinen sija, niin myös SM-sprintissä. Niemen karsinta meni hiukan huonommin, joten hän starttasi finaalissa parikymmentä sijaa alempaa kuin karsinnan voittaja Kauppi.

– Minulla on joskus tapana juosta karsinta vähän kevyemmin. Tein siinä myös yhden ison virheen. Mutta toisaalta aikainen lähtöpaikka ei haitannut, sillä sain muiden selkiä kiinni ja siitä tuli lisätsemppiä, Niemi kertoi.

Finaalissa hän teki kakkosrastille huonon reitinvalinnan, mutta muuten suunnistus oli sujuvaa.

– Finaalissa oli kiva rata ja kunnolla erilaisia reittivaihtoehtoja.

Kaupin ylivoima naisten sarjassa tekee ehkä kisoista katsojille tylsiä, mutta muille naisille siitä on myös hyötyä.

– Kun näkee, että joku on niinkin kovassa kunnossa kuin Minna, niin se antaa itselle motivaatiota painaa vielä kovempaa, Niemi sanoi.

Hän sanoi, että viimeistään syksyllä, jos Kaupin kuntokäyrä on laskussa, hän aikaa voittaa Suomen ykkössuunnistajan.

Kaikki tulokset