Huippuliiga aloittaa suunnistuksen tv-vuoden

Lauantaina Espoossa käynnistyvä suunnistuksen Huippuliiga aloittaa suunnistuksen tv-vuoden, sillä Ylen kanavilla nähdään ennätysmäärä suunnistuslähetyksiä. Yle televisioi kaikki Huippuliigan neljä osakilpailua huhti-toukokuussa, kolme maailmancupin osakilpailua sekä Jukolan viestin kesäkuussa ja vielä kauden kruununa MM-kisat Vuokatista.

– Tämä vuosi on suomalaiselle suunnistukselle todellinen supervuosi. Olemme yhteisesti Ylen kanssa miettineet suunnistuksen tv-lähetykset nousujohteisesti niin, että myös nämä huipentuvat Vuokatin MM-kisoihin

Huippuliiga kilpaillaan tiiviinä neljän kilpailun sarjana. Espoon osakilpailun jälkeen jatketaan Paimiossa viikon kuluttua. Kolmas osakilpailu käydään Lohjalla 9.5. ja finaali Tampereella vuoden 2001 MM-maastoissa 11.5.

– Kausi alkaa vähän ”yllättäen”, kun viikko sitten vielä hiihdettiin. Myöhäisestä keväästä huolimatta olosuhteet sekä Espoossa että Paimiossa ovat hyvät kauden aloitukseen, tietää Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki.

Espoon Huippuliiga-avaus on myös ensimmäinen näyttöpaikka MM-kisoihin mieliville suunnistajille.

Suunnistuksen tv-lähetykset 2013
Huippuliiga
20.4.    Espoo, sprintti 16.45-18.00 Yle, TV2
27.4.    Paimio, pitkä matka 14.30-16.30 Yle, TV2
9.5.    Lohja, keskimatka 15.00-17.00 Yle, TV2
11.5.    Tampere, keskimatkan takaa-ajo 15.40-17.00 Yle, TV2

Särkäniemi-suunnistus
1.6.    MT3, Junioriliiga (jälkilähetys 25.5. tapahtumasta)

Maailmancup, NORT
4.6.    Tukholma, pudotussprintti
7.6.    Turku, sprintti 15.00-17.00 Yle, TV2
8.6.    Turku, takaa-ajo 14.00-16.15

Jukolan viesti, Jämsä
15.6.    Venlojen viesti 13.45-17.30 Yle, TV2
15.-16.6. Jukolan viesti 22.50-24.00 YleFem, 00.00-7.00 Yle TV2

MM-kisat, Vuokatti
8.7.    sprintti 17.45-19.00 ja 19.15-20.30 Yle TV2
9.7.    pitkä matka 14.00-17.00 Yle TV2
12.7. keskimatka 14.30-17.00 Yle TV2
13.7. viesti 13.45-16.00 TV2 ja 16.00-18.00 YleFem