Ensi vuonna ennätysmäärä suunnistusta tv-ruudussa

MM-kotikisojen kunniaksi ensi kesänä nähdään suunnistusta ennätysmäärä tv-ruuduissa. Yle ja Suunnistusliitto ovat sopineet MM-kisojen ja Jukolan viestin televisioinnin lisäksi myös suunnistuksen Huippuliigan ja Nordic Tourin televisioinnista. Huippuliiga kilpaillaan huhti-toukokuussa rastikauden alkajaisiksi ja maailmancupiin kuuluva Nordic Tour kesäkuun alussa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa runsas viikko ennen Jämsä-Jukolaa.

Suunnistuksen tv-kesä huipentuu Vuokatissa heinäkuun alussa järjestettäviin MM-kisoihin, josta Yle televisioi kaikki finaalit pääosin suorina lähetyksinä.

– Luvassa on eniten tv-näkyvyyttä suunnistuksen historiassa, iloitsee Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki.

Ensi kesän tv-paketti on laaja otos suunnistuksesta: MM-kisat ja Nordic Tour tuovat tutuksi maailman huippusuunnistajat, Huippuliiga puolestaan laajemmin myös kotimaan huippuja maajoukkueen ulkopuolelta. Jukolan viestissä puolestaan välittyy huippujoukkueiden lisäksi myös harrastajajoukkueiden tunnelmia.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail