Norjalainen Halden SK otti Valio-Jukolan Venlojen viestin voiton Vantaalla. Paimion Rastin naiset olivat parhaana suomalaisjoukkueena toisena noin puolitoista minuuttia norjalaisten jälkeen. Tanskalainen Pan OK Århus oli kilpailun kolmas.
Halden SK on voittanut Venlojen viestin aiemmin kaksi kertaa: vuosina 1988 ja 1990. Ankkuri Hausken Nordberg listasikin voiton sekä seuralle että itselleen erittäin tärkeäksi.
– Olin jo useita viikkoja sitten päättänyt, että kirjoitan käteeni ”nyt tai ei koskaan”. Tänään oli tosiaan elämäni päivä, iloitsi Hausken Nordberg, joka pääsi ankkuriosuudelle kärjessä.
Halden SK:n joukkueessa juoksivat Hausken Nordbergin lisäksi Vendula Klechova, Ida Marie Näss Björgul sekä Mari Fasting. Paimion Rastin hopeajoukkueessa juoksivat Salla Fagerudd, Vroni König-Salmi, Katri Lindeqvist sekä ankkurina Inga Dambe.
– Viime vuonna olimme 18:s. Tiesin, että meillä on hyvä joukkue, mutta ainakaan minulla ei ole toistaiseksi tiedossa tulostavoitteita, naurahti avausosuuden juossut Fagerudd kisan jälkeen.
Paimion Rastin edellinen paras Venla-sijoitus on kahdeksas vuodelta 2007.
– Tiesin, että hyvällä suorituksella on mahdollisuus vaikka mihin. Matkan aikana yritin olla ajattelematta, että taistelemme kärkisijoista, ankkuri Dambe sanoi.
SK Pohjantähden nelikko oli pitkään kärkitaistossa mukana, mutta kaksi viimeistä osuutta kerryttivät eroa kärkeen. Sofia Haajanen ankkuroi oululaiset lopulta kuudenneksi. Venlojen ennakkosuosikeihin kuulunut Tampereen Pyrintö hylättiin, kun Riina Kuuselo antoi avausosuuden jälkeen väärän kartan Anni-Maija Finckelle. Fincke tuli kärjessä vaihtoon, mutta mahdollisuudet viimevuotisen kakkossijan puolustamiseen tyssäsivät hylkäykseen.