MM-mörökölliä voittamaan

Suomen suunnistusmaajoukkueen tähti ja jokavuotinen mitalitoivo Minna Kauppi on normaalia hermostuneempi ennen lähtöä Ranskan MM-kisoihin. Kevään ja alkukesän vaivannut sairastelu on vaikuttanut suunnistajattaren itseluottamukseen.

– Vielä pitää itseään psyykata, että on turvallinen tunne lähteä kisoihin, Kauppi kertoi kaksi viikkoa ennen ensimmäisiä MM-startteja.

Ranskassa Kauppi aikoo suunnistaa sekä keskimatkan että pitkän kilpailut. Sprintti jää tällä kertaa väliin, koska se on Kaupin mukaan yksinkertaisesti tällä hetkellä hänen heikoin matkansa. Ranskassa pidetyissä MM-katsastuksissa selvisi, että Kauppi jaksaa juosta pitkän matkan, joten metsämatkat valikoituivat kisaohjelmaan itsestään selvästi.

– Yleensä olen lähtenyt kisoihin voittamaan. Nyt voi olla, etten ole kolmen kärjessä joka matkalla. Tärkeintä on hyvä fiilis ja mukava meininki.

Naisten kärkikaartin osalta Kauppi pitää tilannetta mielenkiintoisena. Osa huippusuunnistajattarista jättää Ranskan MM-kisat väliin, sillä esimerkiksi Simone Niggli on äitiyslomalla.

– Suosikki joka matkalle on Helena Jansson. Nyt on monta, jotka eivät välttämättä pysty normaaliin tasoonsa, esimerkiksi minä.

Voitti Ranskasta irtoaa Kaupin mukaan suoritusvarmuudella ja rohkeudella suunnistaa vaativissa maastoissa. Itseluottamuksen pitää olla kohdillaan, että uskaltaa tehdä omaa työtään koko ajan. Myös suunnistusnälkää tarvitaan, että jaksaa suunnistaa koko ajan ilman taukoja.

Nälkää Kaupilta kyllä löytyy. Liiallinen into voi kuitenkin olla tällä kertaa jopa haitaksi.

– Olen kuin nuori ori, kun en ole päässyt paljoa suunnistamaan. Pitäisi löytää rauhallinen fiilis, koska on huono juttu, jos keskittyminen lähtee lapasesta ja muuttuu häröilyksi.

Ennen MM-kisoja Kauppi pääsi purkamaan intoaan ja hankkimaan kisakokemusta Mäntsälän Kapinarasteilla. Myös matka MM-ympäristöön viikkoa ennen kisoja, Mont Blancia katselemaan, tuo toivottavasti sopivaa mielenrauhaa itse kisakoitokseen.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail