Susanna Laurila mc-voittoon Ruotsissa

Suomen voittotahti jatkui sunnuntaina Ruotsin Rättvikissä ajetussa pyöräsuunnistuksen maailmancupin kisassa. Susanna Laurila oli naisten nopein yhteislähtönä ajetussa pitkän matkan kilpailussa. Laurilan voittoa säestivät Marika Hara ja Samuli Saarela neljänsillä sijoillaan.

Laurila otti Ruotsissa ensimmäisen kansainvälisen arvokilpailuvoittonsa. Samaan ylsi lauantaina Jussi-veli, joten Laurilan perheen panos Ruotsissa oli kerrassaan mainio.

– Voitto tuntuu hienolta, pitää koittaa jatkaa samaan malliin. Kauden päätavoite on MM-kisoissa, ja sinne on vielä matkaa, Susanna Laurila muistutti sunnuntain kisan jälkeen.

Yhteislähtökisan voitto ratkesi suomalaisen eduksi hieman onnekkaasti, sillä Itävallan Michaela Gigon leimasi toiseksi viimeisellä rastilla kärjessä. Gigon kuitenkin kaatui rastin jälkeen polulla ja koko letka ajoi ohi. Toisena ajanut Laurila käytti tilaisuuden hyväkseen ja ajoi voittoon.

– Kisassa olisi pitänyt olla enemmän hajontaa, sillä fyysinen hajonta ei naisilla toiminut tehokkaasti. Maasto oli aika suomalaista, mutta radat ihan haastavia, arvioi Laurila.

Miesten kisan voiton ajoi Tanskan Erik Skovgaard Knudsen, joka kukisti Venäjän Anton Foliforovin 46 sekunnilla. Neljänneksi sijoittunut Samuli Saarela hävisi kolmannen sijan 19 sekunnilla. Samuel Pökälä ajoi hienosti kuudenneksi.

Pyöräsuunnistuksen maailmancup, Ruotsi Rättvik
Pitkä matka (yhteislähtö):
Naiset (ajat epävirallisia): 1) Susanna Laurila FIN 1.37.50, 2) Ksenia Tsernih RUS 1.38.27, 3) Rikke Kornvig DEN 1.38.33, 4) Marika Hara FIN 1.38.38, 5) Laura Scaravonati ITA 1.38.50, 6) Maja Rothweiler SUI 1.38.57, 16) Ingrid Stengård FIN 1.44.18, 30) Kirsi Korhonen FIN 1.55.42.

Miehet: 1) Erik Skovgaard Knudsen DEN 1.46.46, 2) Anton Foliforov RUS 1.48.00, 3) Tönis Erm EST 1.48.03, 4) Samuli Saarela FIN 1.48.22, 5) Jiri Hradil CZE 1.48.25, 6) Samuel Pökälä FIN 1.48.30, 12) Pekka Niemi FIN 1.49.47, 17) Juho Saarinen FIN 1.51.22, 21) Tuukka Turkka FIN 1.51.42, 50) Jussi Laurila FIN 2.13.09.

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail